Olen J.S. Meresmaa, paljasjalkainen tamperelainen kirjailija, joka kirjoittaa kaikenikäisille yleisöille, pääasiassa kuitenkin nuorille. Leipälajini on spekulatiivinen fiktio, eli sellainen kirjallisuus, joka loikkaa realismista fantasian puolelle – joskus enemmän ja joskus vähemmän.
Tarinankerronta on aina ollut lähellä sydäntäni, mutta lapsena ja nuorena en koskaan ajatellut, että minusta voisi tulla kirjailija. Jälkikäteen ajateltuna luulen, että ajatukseen vaikutti työväenluokkainen taustani. Lähipiiri koostui kuorma-autokuskeista, tehdastyöläisistä, käsityöläispienyrittäjistä, ravintolatyöntekijöistä, parturi-kampaajista ja myyjistä – korkeakoulututkintoa ei ole minullakaan, sen sijaan puutarhurin paperit löytyvät. Taide oli korkeintaan jotain, jota saatettiin harrastaa. Kotoa löytyi kyllä iso kirjahylly, joka karttui Suuren Suomalaisen Kirjakerhon kirjalla joka kuukausi. Kirjasto oli myös ahkerassa käytössä, ja olenkin aina ollut kova lukemaan. En vain ollut tullut tajunneeksi, että ne kirjat joita luin, oli joku kirjoittanut ihan ammatikseen – ja että minustakin voisi olla siihen.
Esikoiskirjaani Mifongin perintöä aloin kirjoittaa 23-vuotiaana, kun luin niin tylsää viihdekirjaa, että arvelin kirjoittavani itse itselleni parempaa luettavaa. Aloitin siltä istumalta. Ajan myötä käsikirjoitus koki monia muutoksia ja parannuksia, enkä ollut kypsä ajattelemaan edes sen julkaisemista ennen kuin kävin Oriveden opiston Kohti mestaruutta -kirjoituskurssin. Käsikirjoitukseni julkaistiin vuonna 2012, jolloin olin 28-vuotias. Sen jälkeen on ilmestynyt vähintään kirja per vuosi, ja tuotantoni käsittääkin nykyään kuusiosaisen Mifonki-sarjan lisäksi kaksi pienoisromaanitrilogiaa, säeromaaneita, lyhytproosakokoelman, lastenkuvakirjan, selkokirjan ja yli 20 novellia, joista monia on käännetty muille kielille.
Olen mielikuvituksekas ja kokeileva kirjoittaja, ja tartun mielelläni haasteisiin eri tekstilajien tai -muotojen parissa, mutta syyni kirjoittaa tarinoita ovat pysyneet samoina kuin aloittaessa: haluan kirjoittaa viihdyttävästi, vetävästi, vakuuttavasti ja voimaannuttavasti. Ideoita uusiin tarinoihin tulee jatkuvasti, mikä on sekä ihanaa että turhauttavaa. Kirjoitan jo kokopäiväisesti, aikaa ei saa tämän enempää! Ja levätäkin täytyy. Edes unelmatyötään ei jaksa tehdä 24/7.
Aamuihmisenä kirjoitan mieluiten aamuisin, kun ajatukset kulkevat hyvin nukutun yön jälkeen kirkkaina, eikä arki omine vaatimuksineen ole saanut vielä otetta. Kun kirjoittamisessa on menossa kiihkein vaihe, kirjoitan joskus myös iltaisin. Kirjailijan työssä on paljon hyviä puolia, joista yksi on luovan työn oma rytmi. Jokainen tarina syntyy kutakuinkin samat vaiheet läpikäyden, mutta silti jokainen on aivan erityislaatuinen. Uutta kirjaa aloittaessa tuntuu jännittävää kihelmöintiä: Millainen matkasta tulee tämän tarinan kohdalla?
Kirjailija onkin jonkinlainen matkantekijä – tulossa yhdestä paikasta ja menossa kohti toista. Tarinat ovat paikkoja, joissa me saamme elää monta elämää aivan kuin kirjojen lukijatkin. Mielikuvitus on ihmisen paras lahja, sillä on voima kuljettaa meidät mihin vain. Vaikka sitten unelma-ammattiin, jolle ei osannut lapsena antaa edes mahdollisuutta. Kyllä vain, kirjailija minusta lopulta tuli, monen mutkan ja polun kautta.
Jos haluaa lukea polustani kirjailijaksi ja esikoiskirjailijan tuumailuista kymmenisen vuotta sitten, kannattaa suunnata blogiini Mifonkien matkassa, jsmeresmaa.blogspot.fi. Ajankohtaisempia kuulumisiani varten on Instagram ja Twitter, joissa kummassakin olen käyttäjänimellä @jsmeresmaa.
On lokakuu. Tuulten riisumissa puissa lepattavat vielä muutamat yksinäiset keltaiset ja punaiset lehdet. Ilmassa väreilevät lähestyvän talven merkit.
Myös sisällä ikkunan takana on lehtiä. Useita kertoja luettuja ja lyijykynämerkinnöin rakastettuja niteitä sekä monenkirjavia sivuja, jotka sisältävät tarinoita kaukaa ja läheltä. Kirjahyllyt täynnä omalakisia todellisuuksia, hedelmätarhoja, peilimaailmoja ja peltirumpuja.
Ja lehtiä ja sivuja on yhä vielä kirjastoissakin. Vähälevikkisiksi kutsuttuja aarteita. Runoja, esseitä, nuortenkirjoja, selkokirjallisuutta, käännösteoksia ja kokeilevaa proosaa. Nimityksestä huolimatta teosten arvo ei ole vähäinen. Ei, vaikka kapitalismin sanelemilla kirjamarkkinoilla myyntiluvut ovat muuttunut salakavalasti laadun synonyymiksi.
Aiemmin kirjastojen ostotuen piirissä olevasta kirjallisuudesta puhuttiin laadun eikä levikin näkökulmasta, sillä ymmärrettiin, että teosten arvo on juuri sisällöissä. Pienlevikkinen laatukirjallisuus on rihmastoista maata, josta myös satunnaiset menestysteokset versovat.
*
Tässä katalogissa on esillä laaja kattaus Pirkkalaiskirjailijoiden tuoreita teoksia. Osta niistä yksi. Tai jos et voi, lainaa kaksi tai kassillinen.
Suomen kaltaisella kielialueella vähälevikkiselle kirjallisuudelle ja kulttuurilehdille suunnatuilla valtion tuilla on suuri merkitys. Samoin lainausten määrillä.
Yhdessä me olemme nämä sanaiset puut.
Tiina Lehikoinen Pirkkalaiskirjalijoiden puheenjohtaja
Puheenjohtaja Tiina Lehikoinen
Artemis Kelosaari: Arsenikkivärejä (Enostone)
Julkaisu: 8/2021
Arsenikkivärejä sisältää runoja maailmasta, jossa ei tunneta kompromisseja. Niissä liikutaan taivaan ja maan, yli-ihmishaaveiden ja vereslihaisen rakastumisen välillä. Intohimon takia voi tappaa ja kauneuden vuoksi kuolla. Maailman säkenöivin väriaine, keisarinvihreä, on tehty arsenikista ja on siksi myös maailman myrkyllisin.
Artemis Kelosaari on kirjailija, joka on läpi tuotantonsa paneutunut arkipäivästä poikkeaviin aiheisiin, kuten kummitustarinoihin ja kannibalismiin. Arsenikkivärien teemoja hän ennakoi jo esikoisromaanissaan Omenatarha, jossa kauhuromanttinen kuvasto yhdistyi avoimeen homoeroottisuuteen.
***
Arto Lappi: KATTON NÄÄS (Enostone)
Julkaisu: 1/2021
KATTON NÄÄS on kirja, jossa tamperelaisittain tuttua sanastoa on selitetty hauskasti ja virkistävästi tuoreella tavalla. Kirjasta löytyy lisäksi sanojen oikeat selitykset. Se toimii myös tietokirjana Tampereeseen.
KATTON NÄÄS ei sovellu tosikoille. Kirja on jatkoa vuonna 2016 ilmestyneelle teokselle PÖKHÖLMISTÄ PÄIVÄÄ. Aamulehden Moron kautta viikoittain ilmestyvät sananselitykset ovat tulleet tutuksi tamperelaisille. Kirjaan on selitetty myös ympäröivän seudun paikannimiä.
Kannen ja kuvituksen on tehnyt Juho Juntunen.
Arto Lappi on paljasjalkainen tamperelainen runoilija, kirjailija ja suomentaja. Hänet on palkittu mm. viidesti Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnolla. KATTON NÄÄS on hänen 14. teoksensa.
****
Dess Terentjeva: Ihana (WSOY)
Julkaisu: 10/2021
Miten elää jatkuvien olettamusten ja ennakkoluulojen kanssa?
Ysiluokkalainen Lilja on ristinyt uusimman someihastuksensa Ihanaksi. Kun Ihana osoittautuu Liljan yksinhuoltajaisän uuden naisystävän lapseksi, ihastuminen saa uudet kierrokset. Somessa Ihana on itsevarma ja tiedostava muunsukupuolinen, mutta Ihanan konservatiivinen äiti ei tiedä lapsensa todellisesta sukupuolesta mitään. Voiko Lilja hyväksyä, että isä seurustelee transfobiselta haiskahtavan naisen kanssa? Saako toista työntää ulos väkisin kaapista?
Dess Terentjeva (s. 1992) on suomenvenäläinen Tampereella asuva kirjailija. Hänkirjoittaa aikuisille ja nuorille, fantasiaa ja realismia, usein sateenkaarinäkökulmasta. Terentjeva voitti WSOY:n TaajuusZ-nuortenromaanikilpailun 10/21 ilmestyvällä kirjallaan Ihana.
Ilona Tomi vie lukijan maailmaan, jossa kohtaavat ihminen ja eläin, rakennettu ja rakentamaton, oudon pelottava ja ihmeen kaunis. Kaaoksen takaa löytyy hyvyys ja totuus. Lukija voi lähteä tulkitsemaan tekstejä tai antaa niiden vain puhua.
Ilona Tomi on julkaissut aiemmin kolme romaania, viimeisimpänä fiktiivisen dystopian ”Muuria ei ole” (Warelia 2020). Tomi on kirjoittanut myös lastenkirjoja. Kirjoittamisen ohella Tomi toimii opettajana.
Ruumiinavauksessa selviää, että tamperelainen viikkolehden päätoimittaja on murhattu lääkesekoituksella. Kun hänen haudalleen ilmestyy sitaatti Ilmestyskirjasta ja kun Tukholmasta löytyy viitteitä samanlaisesta tapauksesta, aletaan Pohjolassa etsiä sarjamurhaaja.
Rikospoliisi Paula Korhonen saa apua yhteispohjoismaiselta vakavien rikosten yksiköltä. Hän kokee olevansa koko ajan jäljessä – myös siviilielämässään. Murhien syyt eivät löydy yhdestä maasta tai edes nykyhetkestä.
Kun jahti kiihtyy, murhaaja katoaa kuin sivuhenkilö romaanin sivuilta.
Jaakko Melentjeff (s. 1965) työskentelee Tampereella psykiatrian poliklinikalla. Hänen aeimmat dekkarinsa Hukkuneet ja Papin kosto on käännetty myös saksaksi.
***
Johanna Sinisalo. Kuva Jonne Räsänen/ Otava 2020.
Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu (Otava)
Julkaisu: 8/2021
Kauan sitten, kaukana täältä, joku puhalsi kiviseen putkeen. Oliko sattumaa, että juuri silloin nousi myrsky?
Leena Lind rakastaa työtään meteorologina, mutta kun sääennusteita laativa yritys myydään ja pilkotaan, hän joutuu haaskaamaan asiantuntemustaan aivottomissa hanttihommissa. Vintius Phoenix -yhtiön salamyhkäinen tutkimushanke herättää Leenan epäilykset: pyrkiikö joku säiden hallitsemiseen? Leenan Leia-tytär kuvaa leikkejään videolle. Hän tulee tallentaneeksi jotakin, mikä kiinnostaa myös Leenan uutta työnantajaa. Pian äiti ja lapsi ovat vaarassa, eikä uhka suinkaan rajoitu heihin. Johanna Sinisalo rakentaa jälleen mestarillisesti maailman, jossa tuttu muuttuu oudoksi.
Johanna Sinisalo (s. 1958) on Finlandia-palkittu suomalaisen spekulatiivisen fiktion supertähti. Kahdeksan romaanin lisäksi hän on kirjoittanut lyhytproosaa sekä elokuva- ja tv-käsikirjoituksia. Hänen teoksiaan on käännetty parillekymmenelle kielelle ja palkittu myös ulkomailla.
***
JP Koskinen: Benjamin Hawk ja kirottu kultaraha (Karisto)
Julkaisu: 8/2021
Kirous ja kuolema! – Benjamin Hawk seikkailee jälleen.
Kun Willy ja Betty pyytävät Benjaminia mukaan merimatkalle, jonka määränpää on aarresaari, hän on oitis mukana. Leppoisa onnenpekka Tobias Grant on varustanut laivan ja tarvitsee kokeneen kolmikon apua aarrejahdissa. Vaan kaikki ei olekaan sitä, miltä päällisin puolin näyttää. Willyn suureksi kauhuksi kaikki kulta ei tuokaan onnea ja joskus ystävästäkin tulee vihollinen. Tobias Grantin matkassa Willy, Betty ja Benjamin saavat käyttää kaiken oveluutensa ja sitkeytensä päihittääkseen kultarahan kirouksen.
Palkitun kirjailijan vauhdikas merirosvosarja nuorille.
Juha-Pekka Koskinen on hämeenlinnalainen kirjailija, joka kirjoittaa monipuolisesti kaikille ikäryhmille.
***
J.S. Meresmaa: Khimaira (Myllylahti)
Julkaisu: 8/2021
Khimaira on nuorista kertova säeromaani, joka viiltää ja vangitsee rakkauden voimalla.
19-vuotiaalla suomenvenäläisellä Saralla on intohimona valokuvaaminen ja Anna Ahmatovan runot, allaan vintage-moottoripyörä ja takana lääkiksen pääsykokeet. Käsipuolessa Saralla keikkuu uusi tyttöystävä Iina, joka on myös Saran ex-poikaystävän tyttöystävä – yhteisestä sopimuksesta. Monimutkaistako? Ehkä vähän, mutta milloin elämä ei sitä olisi.
Lisämutkia matkaan tuo se, ettei Sara ole kertonut vanhoillisille vanhemmilleen lesboudestaan saati monisuhdejärjestelyistä. Hänellä on jo jalka oven välissä omaan, itsenäiseen elämään. Ja vaikka kotitalo on komea, sen sisällä kaikuu tyhjyys, joka valtaa tilaa Saran sisältä päivä päivältä enemmän. Hän tuntee seisovansa kuilun reunalla. Mitä paljastuu, kun hiljaisuus lopulta rikkoutuu?
J. S. Meresmaa on tamperelainen kirjailija, jonka edellinen säeromaani Dodo ilmestyi 2020. Dodo valittiin Topelius- ehdokkaaksi ilmestymisvuonnaan ja palkittiin Blogistanian Kuopus-kunniakirjalla. Häneltä on aiemmin julkaistu myös muun muassa Kuvastaja- ja Anni Polva -palkintoehdokkaana ollut Mifonki-fantasiasarja. Romaanien lisäksi häneltä on ilmestynyt lukuisia novelleja, joita on käännetty englanniksi, espanjaksi, ranskaksi, portugaliksi, ruotsiksi ja romaniaksi.
***
Juha Siro: Oiva ja aikasormus (Avain)
Julkaisu: 8/2021
# Kra kra kraa pistä mieleesi vain yhden kerran sanon sulle jotta vain saduissa on aivan kaiken mahdollista olla totta
Oiva ja aikasormus on lasten- ja nuortenkirja, jossa poika ystävystyy runomittaan raakkuvan Kalle Kustaa Korpin kanssa. Heidän yhteisestä matkastaan kehkeytyy huumorintäyteinen seikkailutarina. Kasvukertomus salaviisaan korpin matkassa on koko perheen yhteinen lukuelämys.
Juha Siro on tamperelainen, useasti palkittu kirjailija, joka on julkaissut viisi runokokoelmaa, aforismikokoelman ja kuusi romaania. Hänen tekstejään on lisäksi useissa antologioissa ja oppimateriaaleissa.
***
Kuva: Laura Vesa
Katariina Romppainen: Juho Jupiter Juusola (Sopuli)
Julkaisu: 8/2021
Viidesluokkalainen Juho pelaa kaiket illat huoneessaan. Juho ei pidä liikunnasta, tavallisesta ruuasta eikä Pertusta, jonka silmätikuksi hän usein joutuu.
Eräänä päivänä Juhon kotiin muuttaa serkku Hilma, joka lukee ajatuksia ja näkee aaveita. Hilma seuraa Juhoa kaikkialle – jopa samalle luokalle – ja pakottaa hänet urheilukentälle.
Hilman lisäksi Juhoa seuraa outo, harmaa auto. Juho aavistaa, että autossa istuu rikollisia. Hilman mielestä hän on vain pelannut liikaa taistelupelejä, mutta Juho luottaa vaistoonsa.
Juho Jupiter Juusola on vauhdikas ja humoristinen lastenromaani, joka puolustaa jokaisen oikeutta olla oma itsensä. Se muistuttaa ystävyyden voimasta ja siitä, ettei kannata syödä maitopullaa, jos on yliherkkä laktoosille.
Katariina Romppainen on kirjoittanut useita palkittuja romaaneja lapsille, nuorille ja aikuisille. Hän on saanut kiitosta erityisesti koukuttavista tarinoistaan ja värikkäistä henkilöhahmoistaan.
Juho Jupiter Juusola kantaa VaLas-logoa, joka on Vapaiden lasten- ja nuortenkirjailijoiden laatumerkki.
***
Kuva: Laura Vesa
Katariina Romppainen: Rakkauden riistamailla (Icasos)
Julkaisu: 1/2021
Rakkauden riistamailla on raikkaan humoristinen kertomus kolmikymppisestä verovirkailijasta Tessasta, joka rakastuu Lapin lomallaan Joulupukkiin. Seksikäs satuolento saa Tessan chakrat pyörimään, mutta livahtaa tiehensä ennen kuin Tessa ehtii kurkistaa naamarin taakse.
Tessa ratkoo kuumottavaa arvoitusta: Kuka oli mystinen mies punaisessa nutussa? Kun vastaus lopulta kirkastuu, hän huomaa olevansa itse se, joka pakenee.
Ilkikurista huumoria ja sähäkkää seksiä tihkuva tarina vie lukijan eksoottiseen ja villiin Pohjolaan.
Katariina Romppainen (s. 1964) on kirjailija ja käsikirjoittaja. Hän on tunnettu vetävistä romaaneistaan, joissa on huumoria, lämpöä ja värikkäitä henkilöhahmoja. Hänet on palkittu kahdesti Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnolla (2006, 2010) ja kerran Olga ja Wilho Linnamon säätiön tunnustuspalkinnolla (2011). Hänen lastenromaaninsa ovat olleet kolme kertaa ehdolla Arvid Lydecken -palkinnolle (2006, 2008 ja 2010). Rakkauden riistamailla sijoittuu kirjailijan synnyinseudulle itäiseen Lappiin.
***
Kuva: Henrietta Soininen
Kristiina Wallin: Vaikeampaa on olla näkemättä unia (S&S)
Julkaisu: 8/2021
Runoilijan lumoava romaanidebyytti
Kuuntelen vuosia / kuuntelen poissaoloasi. Olet mykkä alue minussa, mutta kirjoitan silti. Etäisyydestä huolimatta olemme samaa. Olemme kahden erillisyyden muodostama ykseys; sykähtelevä kuvio.
Äiti ja tytär. Ursula ja Veera.
Kun Veera oli lapsi, äiti katosi. Nyt Veera kirjoittaa aikaan uponneista fragmenteista tarinaa, joka tekee näkyväksi muistin omalakisen mekaniikan. Vähitellen piirtyy esiin kuva perheestä, jonka jäseniä ei edes rakkaus suojellut eksymästä toisiltaan. Veera rakentaa säikeitä lapsuuteen rinnallaan keltaista villalankaa neulova kuiskaaja ja naapuritalon Papukaijarouva. Wallinin kieli on tiheää ja kerroksellista. Se kuroo näkyvää ja näkymätöntä kertomukseksi ajasta, muistamisesta ja identiteetistä. Kun sanat alkavat kasvaa jäkälää, vuodet luopuvat lineaarisuudestaan.
”Olen runoilija ja kirjailija, jonka intohimona on kieli ja sen kerroksiin syntyvät maailmat. Teksteissäni tutkin kielen, todellisuuden ja ihmisyyden ulottuvuuksia ja etsin tiedostetun ja tiedostamattoman sekä toden ja kuvitellun kohtaamispisteitä. Olen kirjoittanut runokokoelmia, radiodraamaa, ääniteoksia ja kaunokirjallisia kirjeitä sekä käsikirjoittanut lyhytelokuvan. Teokseni ovat olleet ehdolla Runeberg-palkinnon, Einari Vuorela -palkinnon ja Tanssiva Karhu -palkinnon saajaksi. Vaikeampaa on olla näkemättä unia on ensimmäinen romaanini.” – Kristiina Wallin
***
Kuva: Irina Kolomijets / Valokuvaamo Luova
Laura Suomela: Minä vastaan marraskuu (Karisto)
Julkaisu: 10/2021
Uusi elämä omassa kämpässä uhka vai mahdollisuus? Valloittava nuortenromaani Emmin ekasta opiskelijasyksystä.
17-vuotias Emmi ei aio tuhlata enää hetkeäkään sen suremiseen, että poikaystävä jätti ilman varoitusta ja särki hänen sydämensä. Mutta kammottava marraskuu lähestyy, pimeys yltyy. Emmi lojuu illat yksin opiskelijakämpässään ja kaipaa uusia ystäviä. Miten opiskelijoita vilisevä kerrostalo voi olla kuin ruumishuone? Missä yhteiset bileet ja hauska opiskelijaelämä?
Emmi päättää antaa vuoden synkimmälle ajalle mahdollisuuden ja aloittaa ”Minä vastaan marraskuu” -projektin. Nyt kylvetään ympärille iloa ja valoa! Onneksi isosisko Sanni on ideassa mukana, samoin naapurin jätkä, Kuronen.
Laura Suomela on tamperelainen lasten- ja nuortenkirjailija. Hän työskentelee yksilöohjaajana kuntouttavassa erityisnuorisotyössä ja on myös ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti. Suomelalta on aikaisemmin ilmestynyt kaksi nuortenromaania ja kolme varhaisnuorten romaania.
***
Leena Kellosalo: Tulikärpäsiä Tammelan yllä (Ntamo)
Julkaisu: 8/2021
”Minulla oli Tammelassa neljä lemmikkiä:/ kana, etana, tilhi ja rotta/ kanan tappoi terveydenhoitoviranomainen/ etana teki liian pitkän hopealiukumäen ja kuivui/ tilhi luuli ikkunaa taivaaksi ja taittoi niskansa/ arsenikki-immuuni rotta söi naapurissa varfariinia”
TULIKÄRPÄSIÄ TAMMELAN YLLÄ on kertovimmillaankin täyttä runoutta. Se liikkuu tilanteiden ja hetkien logiikalla suon kuoriaisista rannan yökkösiin, leikkaa ruohonjuuritasolta kosmisiin näkymiin ja takaisin. Ytimekkäimmilläänkin nämä tekstit pystyvät tuottamaan legendan mittaisen epiikan tuntua ja käsittelemään vaikeimpiakin aiheita aina sikiönlähdetyksestä ahdisteluun. Vaan olkoon muotona muutaman säkeen tiheikkö tai kahden sivun mittavuus, kokonaisuus pysyy yhtä moninaisena kuin hallittunakin.
Tampereen lisäksi ollaan Viipurissa ja siellä jossakin. Suvun vaiheet, keskinäinen yhteys ja elinpiirit kirjavine henkilöineen sitovat näitä elämän ja kuoleman runoja, jotka eivät jähmety surusta vaan sykkivät värejä ja jännitettä.
Leena Kellosalo on tamperelainen runoilija. Hänen esikoiskokoelmansa keräsi kehuja ja Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon saanutta toista kirjaa ylistettiin laajalti. Niin arvostelijana kuin näyttelijänä toimineen FM Kellosalon runoja on käännetty englanniksi, espanjaksi ja kiinaksi.
***
Marjatta Lehtovirta: Kävelen joen väärää puolta (Warelia)
Julkaisu: 4/2021
Runous on mysteeri, uskonnot ovat täynnä ihmeitä – kohtaamiset rikkovat ja eheyttävät meidät.
”Marjatta Lehtovirta kulkee molemmilla puolilla virtaa, maisemaa, muistia ja tajuntaa. Lukijan on oltava hereillä: se, mikä näyttää ihmeeltä on luettava todeksi ja se, mikä näyttää todelta on pelkkä kulissi.” – Risto Ahti.
Marjatta Lehtovirta on tehnyt työuran psykologina ja psykologian opettajana ja julkaissut aiemmin kaksi tietokirjaa sekä matkakirjan ”Druidiset sirut” (2018). ”Kävelen joen väärää puolta” on Lehtovirran ensimmäinen runoteos.
***
Kuva Jonne Räsänen/ Karisto 2020.
Niina Hakalahti: Kaleidoskooppi (Karisto)
Julkaisu: 4/2021
Vimmainen ja koskettava romaani perheestä, jonka elämän vaikea lapsi muuttaa kaleidoskooppimaisen sekavaksi.
Anni ja Juho saavat pitkän yrityksen jälkeen odotetun lapsen, Johanneksen. Pian käy ilmi, että Johannes ei ole kuin muut lapset: hän itkee enemmän, kiukuttelee enemmän, vaatii enemmän. Vähitellen koko perheen elämä pyörii Johanneksen oikkujen ympärillä, eikä mikään tavallinen ole enää tavallista. Selitystä Johanneksen käytökseen ei löydy. Kun Johannes kasvaa, hänen hallitsemisensa käy entistä vaikeammaksi. Tilanne kärjistää esiin myös Annin ja Juhon erilaiset perhetaustat ja arvot.
Niina Hakalahti on tamperelainen kirjailija ja luovan kirjoittamisen opettaja. Hän on kirjoittanut niin runoa kuin proosaakin, jälkimmäistä sekä lapsille että aikuisille.
***
Kuva: Jonne Räsänen/
Amanda Vaara: Ruusuja ja risuja (Karisto)
Julkaisu: 9/2021
Majatalo Villa Venlassa puhaltavat muutoksen tuulet. Lukijat hurmannut viihdesarja jatkuu.
Kun rakas ystävä Ilona muuttaa pois Villa Venlan naapurista, mikään ei ole enää ennallaan. Venla yrittää suhtautua tilanteeseen positiivisesti, mutta uusi naapuri aiheuttaa hänessä vain ikäviä tunteita.
Samaan aikaan Venlan ex-puoliso Jörn on saanut itseään niskasta kiinni, ja toiveissa on yhteiselämä Venlan kanssa. Avoliitosta tosin haaveilee myös vuokrayksiössä asuva kihlattu Petri. Mutta se, kenen kanssa Venla lopulta muuttaa yhteen ja minne taitaa yllättää lopulta Venlan itsensäkin.
Villa Venla on uuden edessä.
***
Kuva: Foto & Studio Jukka Mäkinen
Oili Sainila: Down Memory Lane – Collected Poems (Seutu Kustannus)
Julkaisu: 6/2021
Kääntäjä: FL Sirkka-Liisa Leinonen Kuvittaja, valokuvaaja: fil.tri Erkki Alasaarela
“You should pick out the correct symbols in the map of my landscape to understand the colors of my soul. Rich soil, the brown collar of the road, and the rocks piled at field corners. Haircap moss climbing on top of a hummock shelters the morning star and a blueberry flower.”
Oili Sainila’s Down Memory Lane: Collected Poems translated by Sirkka-Liisa Leinonen (Seutu 2021) includes poems from the author’s two previous collections. The speaker of the poems travels in Finnish landscapes from the 1960s until the present, from childhood to advanced age. Her life experiences conjure up a milieu where the reader can perceive the ever-developing, though still incomplete, landscape of her inner world.
Tamperelainen kirjailija Oili Sainila halusi lähettää palasen suomalaista maisemaa ja elämänmuotoa Kanadaan pikkuserkuilleen, isovanhempiensa sisarusten lastenlapsille, joita hän kävi tapaamassa vuonna 2004. Hän kokosi ja järjesteli kahden aiemman kirjansa, runoelman Limmi ja runokokoelman Maisema on kirjoittanut minut runoista koosteen, jonka käänsi englanniksi hänen lukioaikainen koulukaverinsa Sirkka-Liisa Leinonen. Myös Leinoselle käännöstyö oli tärkeä. Hänelle on tullut kansainväliseen kääntäjätyöryhmään kuulumisen myötä Amerikan mantereelle yhteistyökumppaneita. Kesän aikana kirja tavoitti lukijansa, joista kaikki eivät ole käyneet koskaan Suomessa. Vastaanotto on ollut ilahduttava.
***
Kuva: Mikko Joona
Olavi Toivola: Viinitarhurin murha (Warelia)
Julkaisu: 9/2021
”Viinitarhurin murha” on jännityksellä maustettu kuvaus 1930-luvun kansainvälisestä elämästä, tavoista, rakkaudesta ja kulttuurista. Se jatkaa suositun ”Sattuman tuomion” kertomusta.
Akseli Salo ja Marie ovat Pariisissa. Suomalaisen viinitarhurin kuolema vie Akselin yhteistyöhön Pariisin rikospoliisin kanssa ja tutkimukset yltävät Suomeenkin. Ranska seuraa Espanjan kuohuntaa ja Hitlerin sodan lietsontaa. Suomea keinuttaa Lapuan liikkeen jälkiaallokko. Pariisiin saapuu Helsingistä venäläinen asiamies ja Marie on yksi miehen urkinnan kohde.
Olavi Toivola on tamperelainen kirjailija ja kolumnisti. ”Viinitarhurin murha” on neljäs romaani ja toinen ”dekkari”. Historiallinen romaani ”Abraham Braxin kunnia” on muokattu myös monologinäytelmäksi. Lisäksi Toivola on kirjoittanut kaksi tietokirjaa. Työuran hän teki Nokian Paperin johtotehtävissä.
***
Kuva: Studio Mitja Kortepuro
Pertti Laine: Koston oikeutus (Myllylahti)
Julkaisu: 8/2021
Koston oikeutus on neljäs osa dekkarisarjaa, jossa toisen polven suomalainen, rikoskomisario Simppa sympaattisine tiimeineen selvittää pirkanmaalaisia murhamysteerejä.
Konepajayrittäjä löytyy ammuttuna työhuoneestaan Ylöjärveltä. Kesälomakauden juuri käynnistyessä helteinen perjantai-ilta on teollisuusalueella hiljainen eikä silminnäkijöistä ole juuri toiveita.
Liittyykö yrittäjän ampuminen pari kuukautta aikaisemmin Lapissa paljastuneeseen murhaan, jonka uhri oli myös Ylöjärveltä lähtöisin ollut liikemies? Onko rikosten motiivina yrittäjiin kohdistuva viha vai löytyykö taustalta henkilökohtainen syy?
Rikoskomisario Simppa joutuu tutkinnassa yhä syvemmälle häikäilemättömän liiketoiminnan sokkeloihin. Siinä pelissä moraalilla ei ole mitään merkitystä ja yrittäjän riskeihin sisältyy myös hengenlähtö. Oma haasteensa on siinä, että toimintaan on sekaantunut tärkeitä henkilöitä valtakunnan huipulta.
Kesken murhatutkinnan tapahtuu dramaattinen käänne, kun tiimin yhden rikostutkijan kanssa suunniteltu operaatio menee kohtalokkaalla tavalla pieleen.
Pertti Laine (s. 1949) on koulutukseltaan taloustieteen maisteri. Hän on tehnyt pitkän työuran liike-elämässä sekä teollisuus- että palvelusektorilla. Talousjohdon ja kehitysjohtajan tehtävien lisäksi hän on toiminut yritysten hallituksissa. Pertti Laine on kirjoittanut työnsä ohella runoja, novelleja ja pakinoita. Hän on osallistunut vuosien ajan luovan kirjoittamisen kursseille ja kirjoittajapiirin toimintaan. Eläkeaika on antanut mahdollisuuden keskittyä kirjoittamiseen ja erityisesti pidempään proosaan. Esikoisromaani ”Perheenisä” ilmestyi syksyllä 2016 (Warelia), jonka jälkeen hän aloitti dekkarisarjan. Se on ehtinyt tänä vuonna jo neljänteen osaansa.
***
Kuva: Martti Leppä
Päivi Alasalmi: Kyy povellani (Storytel)
Julkaisu: 9/2021
Kyy povellani on kovaksikeitetty dekkari, joka sijoittuu mm. Pirkanmaalle.
Koukuttavan kiihkeätempoinen Hallavainen-dekkarisarja nostaa kierroksia yhä korkeammiksi. Helsinki–Tampere-junarata on kuin punaiseksi maalattu, kun viiden lapsen äiti, yhteiskunnan rakastettu tukipylväs jää Pendolinon alle. Onko tragedia onnettomuus, itsemurha vai murha? Vainajan päätä ei löydy mistään.
Hirmumyrsky Karla iskee Perämeren rannikolle. Hänen alleen jää niin sivullisia uhreja kuin vähemmän viattomia rikollisia. Saako kukaan väkivaltaista naista ja vauhtiin päässyttä kostonkierrettä pysähtymään? Anu Murtovuo joutuu etsimään itsestään saman voiman ja verenperinnön, joka pitää kaksossisaren vihan käynnissä.
Kyy povellani on kaunokirjailijana kyntensä näyttäneen Päivi Alasalmen 25. teos. Tampereelle sijoittuva, piinaavan vauhdikas Hallavainen-sarja on edennyt kolmanteen kauteensa ja kerää yhä enemmän faneja, eikä syyttä. Taitavasti punottu tarina, yllättävät juonenkäänteet, katu-uskottavat poliisit ja pahikset sekä tarkka rikospsykologia pitävät lukijan jännityksen takuuvarmasti yllä, samoin hyvän ja pahan siskoksen kaksintaistelu. Jos pidit rikollisen synkästä Alamaailman kuningattaresta ja sietämättömään cliffhangeriin huipentuneesta Häkkilinnuista, sinun on pakko kuunnella Kyy povellani.
Päivi Alasalmi on julkaissut kaunokirjallisia teoksia vuodesta 1988. Hän asuu Akaassa.
Päivi Alasalmi kirjailija
Päivi Alasalmi: Sudenraudat (Gummerus)
Julkaisu: 9/2021
Kiihkeä ja kipeä tositapahtumiin perustuvaromaani
Talvella 1880 Mynämäen metsissä viritetään sudenrautoja turkisrahojen toivossa. Saaliiksi jää vain yhden eläimen käpälä. Satimeen joutunut susi on purrut jalkansa poikki.
Ihminen ja susi ovat laumaeläimiä, jotka pitävät reviiristään tiukasti kiinni. Kun kintereillä vaanii nälkä ja vaa’ankielenä heiluu jälkeläisten henki, toisen kuolema on toisen elämä. Kumpi selviytyy kiivaassa jahdissa voittajana – ja kumpi kaipaa enemmän suojelua?
Sudenraudat vie lukijan 1880-luvun torppareiden, kartanonomistajien ja fennomaanien Suomeen, jota leimasi aatteellisuus ja toiminnan palo. Turun seudun traagisen tapahtumasarjan aikana yksi susi tai susipari surmasi 22 lasta.
Akaassa asuva Päivi Alasalmi (s. 1966) on kirjoittanut mm. romaaneja, novelleja ja satukirjoja, ja niitä on käännetty lukuisille kielille. Hänen esikoisromaaninsa Saana (Gummerus, 1988) herätti ilmestyessään huomiota synkkyydellään ja kovuudellaan. Finlandia-ehdokkaanakin ollut Vainola (Gummerus, 1996) parodioi taitavasti romanttista kartanoympäristöä goottilaisin kauhun maustein. Sudenraudat (2021) pohjautuu tositapahtumiin ja kertoo 1880-luvulla 22 lasta surmanneen susilauman metsästyksestä. Sudenraudat on Päivi Alasalmen 24. teos.
Hauska ja helppolukuinen tarina erikoislaatuisen ponin ja tytön ystävyydestä.
Voiko ponia pitää makuuhuoneessa? Voiko sille syöttää kaurapuuroa ja paahtoleipää? Entä mitä tehdään kakkapalleroille?
Tokaluokkalainen Aura ei saa hankkia lemmikkieläintä, mutta eräänä päivänä hän löytää kotitalonsa porrastasanteelta ponin. Kyseessä ei olekaan ihan tavallinen poni, Kemppainen nimittäin osaa puhua ja lukeakin. Kun Aura päättää auttaa ratsastuskoululta karannutta Kemppaista, hän joutuu elämänsä suurimpaan seikkailuun!
Tampereella asuva Päivi Lukkarila (vas.) on kokenut ja tunnustettu hevoskirjojen kirjoittaja. Kerrostaloponi Kemppainen -kirjan hersyvät kuvat ovat Kiroilevan siilin luojan, Milla Paloniemen, käsialaa.
***
Kuva: Tomi Kontio
Sari Peltoniemi: Vaihdokkaat (RanRan)
Julkaisu: 8/2021
Tiesitkö, että viemärikäytävissä asuu maahiaisia? Maahiaisäiti saa päähänsä vaihtaa vauvansa ihmislapseen, eikä kukaan huomaa mitään.
Maahiaislapsi pistää ihmisperheen elämän sekaisin. Hän repii verhot ja tinttaa uteliaita tätejä helistimellä.
Ihmislapsi taas hämmentää maahiaisperhettä. Hän on mahdottoman kiltti ja hellä eikä säästele jaxuhaleja.
Lopulta tytöt kohtaavat, kun esikoulu alkaa. Heidän on aika selvittää, keitä he oikein ovat, mutta vastauksia on vaikea löytää.
Sari Peltoniemi on lempääläinen kirjailija ja taiteilijaprofessori. Hänen kirjailijanuransa alkoi vuonna 2000 teoksella Löytöretkeilijä Kukka Kaalinen. Peltoniemen kirjat ovat saaneet lukuisia palkintoehdokkuuksia ja palkintoja, joista tuorein on Lydecken-lastenkirjapalkinto teokselle Täältä minä karkaan (RanRan 2020).
***
Alexandra Salmela: 56, oletan (Teos)
Julkaisu: 10/2021
Uudenvuoden ilotulitusten paukkuessa nainen istuu rikkoutuneessa junassa sydän murskana. Siitä eteenpäin viikot laahaavat pohjamudissa, mutta jotenkin on selvittävä, varsinkin kun kaikkien henkilökohtaisten riesojen lisäksi maailman päälle lankeaa kirottu virus ja sulkee rajat. Alexandra Salmelan uutuus punoo esiin erityislaatuisen vuodenkierron viikko viikolta – kuka sitä paitsi tietää tarkasti, kuinka monta viikkoa kurjaan vuoteen mahtuu. Ehkä 56? Kunkin viikon kertoja on eri nainen, mutta maailmantila ja suunta on sama, ylös alas sahaava ja tasaisen harmaa. 56, oletan on self-help-bitch-littiä kirkkaimmillaan. Se kokeilee ja ivaa autofiktiota, naurattaa ja kiusaannuttaa. Se on röyhkeää mentaalistripteasea, joka ei kaihda pahimpiakaan kliseitä tai itsesäälissä rypemistä. Salmelan rohkea episodiromaani on 57:n naisen saumoista repeävä yhteistyöprojekti nimeltä ”EHKÄ MINÄ”, konseptialbumi ilman häiritseviä kohokohtia. Tai sitten ei. Oletetaan.
Alexandra Salmelan (s. 1980 Bratislavassa, Tšekkoslovakiassa) esikoisromaani 27 eli kuolema tekee taiteilijan palkittiin ilmestymisvuonna 2010 Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnolla, oli Finlandia-ehdokas ja voitti Kaiharin kulttuuripalkinnon. Salmela on julkaissut lyhyttä ja pitkää proosaa, pienille ja isoille, sekä suomeksi että slovakiksi. Viimeisin kirja, kiitetty lastenromaani Mielikutitusystävä ilmestyi syksyllä 2019.
***
Teemu Paarlahti: Lääkäri pukeutuu Pravdaan – Näkyjä Haapamäen radalla (Nysalor)
Julkaisu: 10/2021
Teemu Paarlahti on kulkenut kymmeniätuhansia kilometrejä kiskoja Vilppulan ja Tampereen väliä. Töihin ja kotiin. Elänyt vuorokausikaupalla kiskobussissa. Lukenut, ajatellut elämää ja kuolemaa edestakaisin. Nähnyt radan näkyjä. Näissä kirjoituksissa tekijä valehtelee häpeämättömästi totuuden. Haapamäen rata on elämänsuoni, epätoivo ja melkein kaikkea siltä väliltä. Lukupäiväkirja. Raidepäiväkirja, joka jolkottelee määrittelyjä paeten proosan, runon ja aforistiikan liepeillä. Kiskonkolkkeessa.
Mänttäläinen Teemu Paarlahti on palkittu mm. Immi Hellén -lastenrunokilpailun voittajana vuonna 2009. Keväällä 2016 hän tasasi Juha Siron kanssa voiton Tampereen aforismiyhdistyksen valtakunnallisessa kilpailussa. Vuonna 2017 hän oli yksi Kouvolan dekkaripäivien kirjoituskilpailussa palkituista.
***
Pelle Romantique: Konerunoja (Enostone/Helmilevyt)
Ainoalaatuisia alastomuuskuvia. Säkenöiviä taidetoisintoja. Jaloa teollisuustaidetta ja -varkauksia. Aitoa 2020-luvun elämäntunnetta ja konemusiikkia.
Uuden ajan subjekti ei ole Minä vaan Me.
Teosta voidaan tilata paperi- ja lahjakaupoista, asiamiehiltä ja suoraan konttorista.
”pikantti – elegantti – intressantti”
Eri taiteilijoista ja muusikoista koostuva Pelle & Romantiks pyrkii edistämään runouden monitaiteisuutta. Pelle Romantikan runot on kuvittanut kuvataitelija Lotta Nevanperä. Levyllä esiintyvät Sebastian Krühn, Kielo Kärkkäinen, Ville Rauhala, Matti Salo, Sami Sippola, Janne Tuomi, Risto Ylihärsilä sekä muita pirkanmaalaisia muusikkoja. Levyn kansitaiteesta vastaa valokuvataiteilija Terhi Asumaniemi.
Unto Katajamäen uudessa murhadekkarissa uskonnollinen lahko näyttää sekaantuneen jäsenensä murhaan. Martti ja Petri Piha selvittävät vyyhtiä, jossa paljastuu ikäviä ja yllättäviä asioita.
Huvilapalo osoittautuu murhapoltoksi. Komisario Petri Piha ryhmineen ryhtyy tutkimaan rikosta. Pian löytyy toinenkin vainaja, pahasti maatunut nuori nainen. Aiemmin huvilassa on asunut lahkolaissaarnaaja ja selvänäkijä. Esoteriaan, okkultismiin ja spiritismiin perehtyneen saarnaajan toimet ja olemus kiehtoivat kylän naisia. Mutta kaikki vieras ja outo herättivät myös epäilyjä, varsinkin kun saarnaaja oli ollut tekemisissä molempien uhrien kanssa.
Tutkimuksissa selviää, että huvilapalossa kuolleen pankkitililtä oli kadonnut huomattava summa rahaa. Epäilykset kohdistuvat saarnaajaan ja pankin lakimiehenä toimivaan uhrin veljenpoikaan. Liittyvätkö murhat ja kavallukset yhteen? Saarnaaja vai veljenpoika? Vai onko syyllisiä haettava aivan muualta?
Omat haasteensa Petrin työn etenemiselle tuovat vaikea romanssi ja tutkijoiden välinen epäsopu sekä komisarion isän, ”apu-poliisi” Martti Pihan innokas sekaantuminen tutkintaan.
Unto Katajamäen uusimman kirjan sivuille palaavat aiemmista dekkareista tutut hahmot Martti ja Petri Piha.
Unto Katajamäki (FM) on tamperelainen päätoiminen kirjailija, joka on tehnyt pitkän työuran koulumaailmassa toimien mm. historianopettajana, rehtorina ja opetustoimenjohtajana. Katajamäki on kirjoittanut yhteensä 11 romaania ja ollut mukana lukuisten oppikirjojen tekijänä.
***
Tässä katalogissa on esillä laaja kattaus Pirkkalaiskirjailijoiden tuoreita teoksia. Osta niistä yksi. Tai jos et voi, lainaa kaksi tai kassillinen.
Promokuva JP Laitinen, Kustannusyhtiö Teos. Kuva: Jarkko Mikkonen
Kukako olen? Ennen kaikkea olen etuoikeutettu paskiainen, joka elää, teidän laillanne, rakkaat lukijat, suunnattomassa, käsittämättömässä yltäkylläisyydessä joka ikinen päivä, enkä edes tajua olla siitä kiitollinen. Ei Talebania, ei taifuuneja. Montako tykkäystä?
Olen myös kirjailija. Saatanpa olla, päivästä riippuen, myös muusikko tai toimittaja. Tai isä. Tai veli, rakastaja, kansalainen, muukalainen tai vain ihminen. Niin, useimmiten haluan olla ihminen, teidän laillanne, rakkaat lukijat, joka kurottelee kohti onnea ja yrittää välttää kärsimystä.
Esikoisromaanini Lume ilmestyi 2019 Teos-kustantamon julkaisemana. Lume sai kaksi kirjallisuuspalkintoa ja yhden ehdokkuuden. Kriitikot ovat verranneet romaania Dostojevskin, Peter Handken, Thomas Bernhardin ja Ian MacEwanin tuotantoon. Imartelu saa minut tuntemaan ylpeyttä ja häpeää samanaikaisesti.
Lume on yhdenpäivänromaani. Se kertoo Henrystä, omalaatuisesta filosofian tutkijasta, joka rakentaa maanisesti poikkitieteellistä teoriaa ihmisen ja ympäröivän todellisuuden suhteesta. Kaadoin romaaniin ison annoksen fenomenologiaa, psykologiaa ja neurotieteitä. Esseistinen sisältö oli helppo osuus. Vaikeampaa mutta antoisampaa oli kehittää henkilöhahmoja ja heidän suhteitaan. Se oli hyvin intiimi kokemus. Tietenkin ihastuin Lauraan, joka on naispäähenkilö. Oli ihmeellistä nähdä hänet kaikkia yksityiskohtia myöten (mustaan käsilaukkuun oli kirjailtu ompelemalla pieniä keltaisia ja punaisia krysanteemin näköisiä kukkia; joskus hän räpäyttää silmiään epätavallisen hitaasti). Huomasin näkeväni myös asuntojen ja muiden sisätilojen detaljeja sekä kadun pinnan kuvioita. Näin myös harhat, joita Henryn dementoitunut äiti näkee.
Laura on Henryn traagisesti päättynyt suuri rakkaus vuosikymmenen takaa. Alussa Henry saa puhelun: Laura on sairaalassa toisessa kaupungissa ja Henry voisi mennä häntä katsomaan. Puhelu laukaisee intensiivisen tajunnanvirran, jossa muistot ja ”fiktiivisen ihmisen teorian” nimellä kulkeva eskapistinen ajatusrakennelma sekoittuvat. Henry vaeltaa introspektiossaan kahden kaupungin läpi kohti sairaalaa, ja vähitellen paljastuu mitä oikein tapahtui kymmenen vuotta sitten.
Romaani kertoo pohjimmiltaan rakkaudesta ja kuolemasta. Aloittelijana ajattelin kliseisesti, että hyvän tarinassa pitää käsitellä nimenomaan rakkautta ja kuolemaa. Se on totta. Mikä meitä voisi kiinnostaa enemmän?
*******
Mahatma Gandhi väläytti, että ajatukset, puheet ja tekemiset kannattaa pitää harmoniassa. Se on käänteentekevä ajatus, jonka syvällistä tutkimista suosittelen kaikille. Mutta parasta on se, kun tekee jotain täysin ajattelematta ja pitää suunsa tukossa.
Työskennellessä etsin tasapainoa inspiraation ja struktuurin välillä. Saatan kirjoittaa jonkinlaisessa hurmiossa pitkiä aikoja, ja tekstiä syntyy paljon. Tämä voidaan varmasti nähdä taiteilijamyytin vahvistamisena, mikä on tässä ajassa epämuodikasta. Mutta muusien voimaa ei voi vähätellä – se olisi älyllisesti epärehellistä. Tämä on ainakin oma kokemukseni.
Toisaalta olen kiinnostunut tarinankerronnasta ja rakenteista. Tämä on eri asia kuin juonellisuus. Nämä puurot ja vellit sekoittuvat usein iloisesti. Esimerkiksi Thomas Bernhardin Hakkuu-romaanissa päähenkilö istuu alusta loppuun nojatuolissa taiteilijajuhlissa ja miettii. Juonta ei siis ole. Silti kirjassa on väkevä tarina. Tarinankerronnan keinot ovat syviä ja näkymättömiä merivirtoja, jotka kuljettavat mukanaan huomaamatta.
Pidän kirjoittajaa enemmän käsityöläisenä kuin taiteilijana. Meillä on vuosituhansien saatossa kehittyneitä työkaluja, joista on mielestäni hyvä olla tietoinen. Niitä voi sitten käyttää, väärinkäyttää tai olla käyttämättä.
*******
Kirjailijuus on tietenkin egotrippi. Sen tietävät kaikki esikoiskirjailijat, vaikka kukaan ei sitä myönnä. Mutta on se muutakin. Kirjoittamisen ihme on se, kun yksi lause johtaa toiseen, kevyesti, ilman pyrkimystä. Sitten tulee kolmas ja neljäs lause. Se on musiikkia, kuin improvisoitu melodia. Se on ihanaa. Mutta myös vaarallista. Inspiraation ja hybriksen raja on häilyvä, kuten säveltäjä Pasi Lyytikäinen on sanonut. Ja ennen pitkää on joka tapauksessa editoinnin vuoro. Se on sitä jörndonnermaista istumista ja jyystämistä. Muusat ovat nukkumassa ja kärsivällisyys kovilla. Omassa romaanissani on muutama melko pitkä jakso, jotka ovat syntyneet melkein sellaisenaan. Toisaalta varsinkin kirjan loppupuolella on monia kohtia, joita olen viilannut ja hionut lukemattomia kertoja.
Struktuureista huolimatta ensimmäisen romaanin kirjoittaminen oli ennen kaikkea suurta harhailua. Yritystä ja erehdystä loputtomiin. Riemua ja epätoivoa vuoron perään. Kun olin kirjoittanut 50 sivua fragmentteja, lähdin mökkiretriitille ja otin tulostimen mukaan. Liuskat luettuani totesin että olen suuressa umpikujassa enkä tiedä mitä tehdä. (Kirjailija Markku Paasosella tämä kohta tulee kuulemma 70 liuskan kohdalla.) Pidin kuukauden tauon ja opiskelin edellä mainittuja tarinankerronnan tekniikoita. Pääsin umpikujasta ulos, kun keksin suunnilleen mitä romaanin lopussa tapahtuu. Pystyin etenemään tuota loppupistettä kohti sen sijaan, että rönsyilen ja haahuilen ikuisesti. Sen jälkeen kirjoittaminen oli loppuun asti helppoa ja hauskaa. Ainakin enimmäkseen.
Olen monesti miettinyt millä nimellä sitä itseään kutsuisi, olenko kirjailija, runoilija vai taiteilija, performanssin tekijä vai freelanceri. Kirjoitan monenlaisia tekstejä. Tällä hetkellä nautin Taiken Pirkanmaan apurahasta ja työstän seuraavaa romaaniani. Toisinaan saan leipäni kirjoittamalla mainoksia tai korjaamalla toisten kirjoittamia tekstejä sujuvaan muotoon. Teen myös tilaustekstejä, esimerkiksi kerran käänsin asiakkaan tunnelmat kauniiksi runoksi, jolla hän halusi juhlistaa tärkeää hetkeään. Oliko runo minun? Ei, se oli asiakkaani, minä vain muovasin hänen luomansa lauseet tai ajatukset runoksi. Pystyn kirjoittamaan mitä tahansa ja kirjoittaminen tai kirjoittamatta jättäminen on valinta. Joskus arkinen valinta, joskus poeettinen valinta, joskus poliittinen valinta. Siksi monessa yhteydessä, kun kirjoitan vaikka lehtiin itsestäni esittelyä kirjoittajana, käytän sanaa vapaa kirjoittaja. Se ei kahlitse tyyli- tai taidelajeihin. Kirjoittaminen on minulle kommunikaatiota ja arkinen asia. Vasta kun päästän itseni kunnolla luomistiloihin, kirjoittamisesta tulee minulle pyhä asia. Olen ylpeä siitä, että saan luoda juuri sanataidetta. Teen myös performanssia, jossa taiteen ja kansanperinteen eri lajit menevät sekaisin. Keholla tekeminen ja esittäminen toimii hyvänä tasapainona kirjalliseen työstämiseen. Välillä mietin, myynkö sieluni keksimällä esimerkiksi vaalimainossloganeita. Sitten mietin, miten paljon enemmän myisin sieluani äidinkielen opettajana. Tekisin töitä jollekin toiselle tarkoitetussa työpaikassa ilman kutsumusta tai kiinnostusta opettaa muille. Minä en ole saarnamies, enkä kenenkään kasvattaja. Tuntuu, että lapseni ovat kasvattaneet minua paljon enemmän kuin minä heitä.
Tällä hetkellä kirjoitan toista romaania, mutta olen debytoinut ensin runoilijana. Minulla on kaksi tytärtä ja kolme kirjalasta, joiden hautominen, kantaminen ja synnyttäminen on ollut hyvin erilaista. Esikoisrunoelmani Meitä vasten hukkuneet (2018, Kolera) kertoo autolautta Estonian onnettomuudesta ja merellä olosta. Eräs kirjallisuuskriikko sanoi minulle illanistujaisissa, ettei siitä aiheesta pidä tehdä runoutta vaan proosaa. Yritin kirjoittaa kokonaisia lauseita, mutta onnettomuus tuntui liian käsittämättömältä. Mitä enemmän sitä tutkin reportaaseista, onnettomuuden tutkinta-asiakirjoista ja lehdistä, sen katkonaisemmaksi muuttuivat lauseeni. Halusin kirjoittaa paniikkia haukkovan hengityksen säkeisiin, tein kuvarunoja, joissa kuvat ovat välillä selkeitä ja välillä sellaisia, ettei niistä saa kiinni. Asettelin runoja kallistuskulmiin, laitoin niitä väärinpäin. Rikoin syntaksin rakenteita. Lisäsin teokseen dokumenttiaineistoa, koska minusta se oli runollisempaa kuin mitä olisin itse keksinyt. En välittänyt siitä, meneekö teos läpi kustantamoissa. Jos kirjoitan mainoksia, teen juuri sellaisen mainoksen, josta tilaaja tykkää. Miellyttäminen kuuluu asiaa. Mutta sanataiteilijana astun omalle tielleni usein vieläpä tietämättömänä, millainen teoksesta tulee tai tuleeko se julki mistä paikasta tai milloin? Toisin sanoen heittäydyn prosesseihini tavalla, jossa otan tietoisia riskejä. Voin onnistua tai epäonnistua täysin. Erityisesti uusien muotojen kokeileminen ja luominen kiehtoo minua runoudessa. Toinen lapseni Kölö (2019, Poesiavihkot) linkittyy performanssieni osaksi. Teokseen ei ole liitetty nimeäni, koska kölössä en halua puhujaa ja kieltä erotettavan toisistaan. Se on osa Kölön repsentaatiota. Kölö leikkii assosiaatiolla ja äänteillä, semantiikka ja merkitykset ovat toissijaisia. Runoa ohjaa rytmi ja se miten keskenään erilaiset kielet sulavat yhteen ja erottuvat toisistaan. Teoksessa on 14 erilaista olemassa olevaa kieltä. Kölö ei koskaan keksi omia sanoja vaan sanat ovat elävistä kielistä. Kölö ei rajoitu kirjoitettuihin kieliin vaan runoissa kuuluu murteita ja slangia. Tarkotus on tutkia tilaa, jossa kielet olivat yhtä. Jossa kielet kuullostavat tutuille, vaikka runoista ei välttämättä ymmärrä mitään. Seuraavaan performanssiin miksaan pop-musiikkia 21:llä kielellä. Kolmas kuopukseni, esikoisromaanini Kuori, jossa kirjoitan (2021, Basam Books) on autofiktiolla leikkivä monologi naisten alkoholismista ja yksinäisyydestä. Kirjoitusprosessi oli minulle intiimi ja puhdistava. Tein Kölölle rankempaa kehollista performanssisarjaa Pelon 16 nimeä. Prosessi kaipasi kevennystä, kevensin tunnelmaa kirjoittamalla proosaa naurattaakseni, itkettääkseni ja kiihottaakseni itseäni. Kävin tuona aikana läpi isoja muutoksia henkilökohtaisessa elämässä, oli monta kriisiä päällekkäin ja romaanin päähenkilöstä tuli minulle hyvin rakas. Niin läheinen, että päätin omistaa koko teoksen hänelle. Tällä hetkellä kirjoitan sosiaalisesta ja emotionaalisesta yksinäisyydestä. Teoksen päähenkilö on meedio, joka hengellistää kaikki negatiiviset tunteensa, uskoo olevansa puhdasta rakkautta, mutta onkin todellisuudessa lähimmäisilleen kylmä ja kontrolloiva ja itsekeskeisesti kiinni vain omissa uskomuksissaan ja tuomioissaan. Proosan kirjoittajana pidän huumorista, nauru avaa ihmisessä jotakin samalla tavalla kuin itku.
Opin lukemaan 8-vuotiaana, vasta toisella luokalla. Minulla on dysleksia eli lukihäiriö. Luin hyvin hitaasti, mutta pidin siitä. Heti, kun opin kirjoittamaan, aloin kirjoittaa omia tarinoita, runoja ja lauluja, jotka soivat välillä päässäni. Siirryin nopeasti lukemaan aikuistenosaston kirjoja. Mummulan yläkerrassa istuin kesäisin nenä kiinni Eino Leinon ja Aale Tynnin kirjoissa, kun muut sisarukset olivat pihalla ja kasvimaalla. Halusin kirjailijaksi jo ala-asteella. Tiesin, että kirjoitan virheellisesti, että lukeminen ja kirjoittaminen eivät olleet vahvuuksiani. Mutta tein kovasti töitä. Lukihäiriöstä on ollut minulle paljon apua. Olin pienenä onneton ääneenlukija, kunnes tajusin, että nopeuden sijaan kannattaa keskittyä tekstin rytmiin ja tauotuksiin. Minusta tuli hyvä lausuja ja aloitin kymmenen vuotiaana runonlausunnan ryhmässä, jossa kaikki muut jäsenet olivat 60-80-vuotiaita. Nämä viisaat naiset opettivat minulle klassista lausuntaa. Esiinnyimme kaiken maailman kissanristiäisissä ja tapahtumissa. Ryhmä on jättänyt minuun vaikutuksensa, sillä ajattelen edelleen, että kirjoittamisessa kaikkein tärkein asia on rytmi.
Yläasteella minulla oli kannustava äidinkielen opettaja, joka antoi teksteistäni palautetta ja kehityin paljon. Yhdeksännellä halusin kirjoittajalukioon Oriveden Opistoon. Minun piti nostaa keskiarvoani. Kävin hattu kourassa opettajalta opettajalle pyytämään lisätehtäviä tai kokeiden uusimista. Suurin osa oli minulle armollisia, vaikka olin ollut aivan kamala teini läpi seitsemän ja kahdeksannen luokan. Kirjoittajalukiossa tajusin, etten osaa kirjoittaa, että olen keskivertoa huonompi tekniikoissa. Pieni kilpailuhenki ja ihailu teki tehtävänsä. Opettelin teknisesti kirjoittamaan paremmin ja kokeilin eri muotoja. Lukion jälkeen minulla oli jo romaanikäsikirjoitus valmiina, Luiden kapina. Se oli poliittinen allegoria. On hyvä, että jotkut käsikirjoitukset jäävät pöytälaatikkoon.
Luominen on arkista. Päivittäin ratkaisemme ongelmia ja luovimme tilanteista toisiin. Kaikki ihmiset ovat luovia. Kieli taas on jaettua ja kollektiivista. Kirjoittaminen ja lukeminen ovat vuosien varrella loiventaneet yksinäisyyden tunnetta, josta olen kärsinyt koko ikäni. Olen ollut yksin isoissa porukoissa ja eri yhteisöissä. Lapsena ajattelin, että kirjailijana oleminen olisi jotakin erikoista, muttei se ole. Se on minulle vähän kuin intohimoista käsityöläisyyttä, tekstuurin muokkaamista. Itseni työstämistä nöyränä kielelle, joka muokkautunut monissa tajunnoissa ja ajoissa kantaen mukana inhimillistä kokemusta ja tietoa vuosituhannesta toiseen. Se on voimallinen ja loputtomasti innostava työkalu. Kirjoittaminen ja lukeminen ovat minulle jäsennystapoja tunteakseni itseni ja maailman, todellisuuden, jota elän tai sanoittaakseni tunteita tai tuntemuksia, joille ei ole vielä ilmaisua.
Olen Taru Kumara-Moisio, vuonna 1976 syntynyt tamperelainen kirjailija ja teatteri-ilmaisun opettaja. Lapsuuteni ja nuoruuteni elin Etelä-Pohjanmaalla. Kirjoitan sekä aikuisille että nuorille – niin romaaneja, novelleja kuin erityyppisiksi esityksiksi soveltuvia tekstejäkin. Viihdyn teatterissa ja harrastan live-roolipelejä eli larppausta. Olen ideoinut ja tuottanut lyhyitä performansseja ja larppeja myös tilauksesta. Erikoisalaani ovat ns. edu-larpit eli opetukselliset live-roolipelit.
Kirjoittaminen on minulle maailman ihmettelyä ja itseni ylittämistä, joskus jopa ovien vääntämistä saranoiltaan. Tuntuu tärkeältä muotoilla ajatuksia eheiksi lauseiksi, mielellään yhä oivaltavammin, puhuttelevammin, herättelevämmin. Tarinat ylittävät ajan ja paikan rajat, luovat mieltä mielettömyyteen ja ravistelevat.
Teokseni ovat kuin minä – enimmäkseen tragikoomisia. Haparoin kohti merkityksellistä, syvällistä, hyvää säteilevää elämänmuotoa, mutta päädyn itkemään ja nauramaan. Kaikki on samaan aikaan suurta ja pientä, valmista ja keskeneräistä. Tutkin teoksissani ihmisyyttä, kohtaamisvaikeuksia ja inhimillisiä erehdyksiä, usein maagisen realismin ja hopepunk-henkisen scifin keinoin. Kirjailijana koen olevani jonkinlainen temppuileva sairaalaklovni: ystävällisen auttavainen, monenlaisia huolia ymmärtävä mutta vähän hassu. Välitän teistä suunnattomasti, hyvät kirjojeni lukijat!
Olen Anni Kuu Nupponen, paljasjalkainen tamperelainen kirjailija. Olen julkaissut esikoisteokseni Nainen ja kuningas alunperin omakustanteena vuonna 2008. Teos voitti vuoden parhaalle fantasiakirjalle jaettavan Kuvastaja-palkinnon, ja sen toisen painoksen julkaisi Vaskikirjat vuonna 2009. Olen sittemmin julkaissut yhteensä seitsemän omaa teosta, joiden joukossa on romaaneja, novellikokoelma ja pienproosaa. Uusin romaanini Täydelliset sotilaat julkaistiin keväällä 2021.
Teen myös kustannustoimittajan töitä ja olen jäsenenä osuuskuntamuotoisessa Osuuskumma-kustannuksessa. Olen ollut vapaa kirjailija keväästä 2019 lähtien.
Olen julkaissut myös useita novelleja novelliantologioissa ja lehdissä. Kirjoitan lisäksi englanniksi interaktiivisia tarinoita Sana Stories -kännykkäsovellukseen. Olen myös käsikirjoittanut teokseeni Hirviöasiakaspalvelu perustuvan kuunnelman.
Kirjoitan aikuisille suunnattua spekulatiivista fiktiota eli spefiä. Spefin genresateenvarjon alle mahtuu niin scifiä, fantasiaa kuin kauhua, uuskummaa ja esimerkiksi steampunkia. Urani alussa julkaisin päävoittoisesti fantasiaa, mutta viime vuosina tuotantoni on painottunut scifiin. Käsittelen tarinoissani vallan ja vallankäytön teemoja. Olen kirjoittanut paljon sodasta, mutta kuvaan mielellään myös lokeroihin sopimattomia ihmissuhteita ja oman paikan etsimistä yhteiskunnassa.
Spekulatiivisessa fiktiossa minua kiehtoo sen tarjoama mahdollisuus kuvata meidän maailmamme tapahtumia ja ilmiöitä hiukan vinon linssin läpi – etäännyttäen ja uudesta näkökulmasta tarkastellen. Spekulatiivinen fiktio antaa mahdollisuuden näyttää, millainen maailma voisi olla.
Haluan kertoa monimuotoisia tarinoita. Minulle on kirjailijana tärkeää, että romaaneissani on päähenkilöinä eri sukupuolien ja eri vähemmistöjen edustajia. Kirjoitan vähemmistöasemia normalisoivaa proosaa, jossa esimerkiksi päähenkilöiden seksuaalista suuntautumista ei problematisoida.
Asun ja työskentelen Tampereella. Kotoni jaan kolmen kissan kanssa, jotka usein osallistuvat kirjoitustyöhön valvomalla ihmisen toimia tai suorasukaisesti makaamalla näppäimistön päällä. Harrastan roolipelejä, palapelien kokoamista ja kollaasiaskartelua.
Olen tamperelainen kirjailija Sauli Salomaa. Olen syntynyt Lohjalla 1955. Muutin vanhempieni kanssa Tampereen ja Sääksjärven kautta Jyväskylään ja sieltä Lappeenrantaan, jossa aloitin opintieni Lönnrotin kansakoulussa 1962. Jo seuraavana vuonna muutimme Turkuun, jossa kävin vuoden Kerttulin koulua (sitä mitä Maunukin). Tampereella menin 1964 Aleksanterin kansakoulun kolmannelle ja viidenneltä pääsin Relluun, jossa sain valkolakin 1975. Harrastan matkailua sekä ulkomailla että nykyisin myös kotimaassa. Myös ristisanojen, pasianssin ja kryptojen parissa kuluu aika. Ihailen aforismeja, kollegoitani, ihmisten sinnikkyyttä, hyvin hoidettua luontoa ja järven peilikirkasta pintaa. Pidän valkkarista viikonloppuisin ja kaikkiruokaisesta vatsastani, jota osaan itsekin helliä ruuanlaittotaidoillani.
MITÄ
Olen kirjoittanut runokokoelmia, aforismiteoksia ja romaaneja. Kymmenestä kirjastani viidessä on vapaamittaisia ja yhdessä tankarunoja. Ihastuin aforismeihin jo Paavo Haavikon lukeneena nuorena miehenä. Kaksi kokoelmaani on julkaissut Tampereen aforismiyhdistys. Esikoisromaanini Kyydin Sanasato julkaisi 2015. Samana vuonna ilmestyi omaeläkerrallinen romaani Mustareunainen sädekehä. Olen ollut mukana teksteilläni yli kahdessakymmenessä antologiassa ja yhtä monessa kirjallisuuslehdessä. Kunniamainintoja on kosolti ja muutama ykkössija pienissä kirjoituskilpailuissa.
MITEN
Luen sanomalehtiä ja seuraan aikaani melko tiiviisti. Ideat teksteihini saan osittain omakohtaisista kokemuksistani ja lähimpieni muistoista. Väritän niitä mielelläni uskottavimmiksi. Olen ahkera korjailemaan tekstejäni, vanhojakin. Päivittämällä olen onnistunut saamaan niihin uusia ulottuvuuksia ja uuden elämän. Osallistun ahkerasti kirjoituskilpailuihin. Rakastan deadlinea. Tällöin tulee ahkeroitua. Joskus voi mennä viikkoja, etten saa mitään uutta aikaiseksi. Vanhojen tekstien korjailussa menee yllättävän paljon aikaa. Matrikkelitaiteilija-isäni vei myös työnsä kellariin lepäämään ja antoi olla siellä vuodenkin, kunnes hän taas haki sen taulutelineeseen korjattavaksi.
MILLAISTA
Kiinnostukseni kirjoittamisesta harhailee runosta proosaan. Runoni ovat yleensä vapaamittaisia, mutta kalevalanmittaan olen myös mieltynyt. Aforismit ovat aina kiehtoneet, mutta viime aikoina vielä syvällisemmin. Niiden sarjoittamisen koen mukavan haastavalta. Kun onnistun luomaan jotain sanomisen ja kirjoittamisen arvoista, tunnen antavani jotain, mitä muiden on ollut vaikeaa pukea virkkeiksi. Päästä tyydyttävästi henkilöiden nahkojen sisään, on tavoitteeni. Myös asioiden ja ajatuksien sisäinen kamppailu luo mielenkiintoisia haasteita kirjoittamisprosessiini.
MILLOIN
Itse hieman harmittelen sitä, että aika ei nuorempana riittänyt. Kotona odotti neljä suuta ruokittavana. Kiertävästä myyntihommasta, jotka venyivät päivittäin helposti kaksitoista tuntisiksi, en paljoa tienannut. Vuonna1996 tapahtuneen eroni jälkeen kului viisitoista vuotta ennen kuin sain taas kunnolla tekstiä tuotetuksi. Varsinkin innostukseni kirjoittamiseen on kehittynyt käymäni Tampereen työväenopiston kolmivuotisen Viita-akatemian aikana vuosina 2011-14.
MIKSI
Sisuunnuin Tampereen Lyseon lukiossa äidinkielen lehtorin antamasta arvosanasta yksi (1-10) ja siitä, että hän sanoi sen koko poikaluokalle. Olin kuulemma kirjoittanut epäselvällä käsialalla liian pitkiä virkkeitä, ettei opettaja saanut niistä selvää vanhoilla silmillään. Kotiaineita oli sitten kiva kirjoitella koko lukioaika. Jo Aleksanterin kansakoulussa opettajani passitti minut käymään iltaisin puheopetuksessa, kun olin ärrävikainen. Samalla tein silloinkin kotiaineita. Saan kiittää keskikoulun naisopettajaa, joka luetutti useita aineitani luokan edessä. Niin elämä voi olla ristiriitaista. Siksi myönnän kirjoittamia tekstejä lähetellessäni tuntevani näyttämisen tarvetta.
MIHIN
Yritän teksteissäni olla aina ihmisen puolella, vaikka se tuntuukin kliseiseltä. Maailmassa on niin paljon epäoikeudenmukaisuutta, että pienen yksilön tarpeet ovat yhä syvenevässä kriisissä. Olipa tekstini runoa tai proosaa, lähtökohtani ovat aina oikeissa persoonissa ja aforismini tästä päivästä liikuteltavissa kehyksissä. Suoraan sanomisen taito mutkan kautta vaatii rohkeutta.
KENELLE
Julkaisen tekstejä tietysti niille, jotka haluavat lukea ja nauttivat persoonallisesta tyylistäni. Aforismeja on nopea lukea, mutta elleivät ne kolahda, niin silloin miettimiseni on mennyt harakoille. Proosatekstini pyrin kohdistamaan jokaiselle lukutaitoiselle lukijalleni. Tarkoitan niitä, jotka pystyvät saamaan myös rivien välistä tunnelmaa ja ajatuksia. Haasteensa se on lukijallakin.
MISSÄ
Ihan missä vain. Pääasiassa kirjoituspöytäni ääressä omassa työhuoneessani. Päästän kuitenkin ajatukseni ulkomaailmaan seinien lävitse. Suljen silmäni, jotta näkisin tavoittamattoman, käsin koskemattoman maailman. Haluan optimaaliseen tietoisuuden ihanteelliseen tilaan (flow). Siinä kykenen uppoutumaan täysin tekemääni asiaan ajan lentäessä siivillä. Pystyn hyödyntämään kaikkia osaamiani taitoja ja tekeminen tuntuu vaivattomalta.
MISTÄ LÄHTIEN
En päässyt pakoon äitini lukemia iltasatuja, koska minua pidettiin lapsena kapaloissa ja myöhemmin valjaissa. Kun opin vihdoin ja viimeinen itse lukemaan, hamstrasin kirjoja lastenosaston hyllystä. Aikuisten puolelle päästyäni hipelöin ylähyllyillä sijaitsevia runo- ja aforismiteoksia. Niissä pääsin korkeammalle kuin romaaneissa. Lukiossa kirjoitin sota-aiheisen pienoisromaanikäsikirjoituksen. Sitä ei julkaistu, mutta vasta nelikymppisenä sain aikaiseksi omakustanteisen esikoisrunokokoelmani Sanojen raja hiljaisuus. Näin eläkkeellä on enemmän aikaa rakentaa tarinoiden ja runoaforismien rakennetta. Pirkkalaiskirjailijoiden jäsenenä ja Tammerkynän puheenjohtajana saan olla yhteydessä kollegoihini. Toivottavasti tavatakin mahdollisimman pian.
Aikuisille ja nuorille, erilaisuudesta ja yhteisöllisyydestä
Olen Dess Terentjeva (s. 1992), tamperelaistunut suomenvenäläinen kirjailija. Kirjoitan aikuisille ja nuorille, usein sateenkaarinäkökulmasta.
Tämänhetkinen pääprojektini on Neonkaupunki-trilogia (yhdessä Susanna Hynysen kanssa), josta on julkaistu kaksi ensimmäistä osaa. Seuraavaksi minulta ilmestyy WSOY:n Taajuus Z -nuortenromaanikilpailun voittanut säeromaani Ihana.
Suomenvenäläisyys ja maahanmuuttajuus vaikuttajina
Tulin Suomeen Venäjältä seitsemänvuotiaana äitini mukana. Vartuin itärajalla ja menin opiskelemaan Keski-Suomeen. Valmistuin filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 2018 pääaineena kirjallisuus. Opiskelin myös venäjän kieltä ja kulttuuria.
Venäläinen taustani vaikuttaa kirjoittamiseeni, vaikka olen ollut Suomessa jo yli 20 vuotta ja kirjoitan suomeksi. Koen, että minulla on annettavana suomalaiselle kirjallisuuskentälle erilainen näkökulma. Esimerkiksi yhteisöllinen lähestymistapani näkyy niin tekstieni sisällöissä kuin siinä, miten paljon tykkään toimia kollegoiden kanssa. Esimerkiksi vuoden 2021 alussa järjestimme 16:n kirjailijan voimin Suomalaisen sateenkaarispefin someviikon. Ja tietysti yhteistyötä löytyy tuotannostanikin!
Neonkaupunki-trilogia on aikuisille suunnattua urbaanifantasiaa, joka ammentaa kasarielokuvien ja -musiikin lisäksi slaavilaisesta mytologiasta. Trilogian teemoja ovat toiseus, ulkopuolisuuden tunne sekä yhteisöllisen ja yksilöllisen kulttuurin yhteentörmäys ja -sovittaminen. Valtaosa Neonkaupungin hahmoista ovat suomenvenäläisiä ja venäläinen kulttuuri on trilogiassa tärkeässä osassa. Olenkin päässyt Neonkaupunkeja kirjoittaessa hyödyntämään henkilökohtaisen elämäni havaintoja kulttuurieroista sekä maahanmuuttajan kokemuksista ja elämästä integroitumisen jälkeen.
Sateenkaarikirjallisuutta niin vähemmistölle kuin enemmistölle
Koko tuotantoni on ja varsin todennäköisesti tulee jatkossakin olemaan sateenkaarikirjallisuutta. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöteemat ja -hahmot ovat minulle ensisijaisen tärkeitä. Kokonainen romaani-idea saattaa lähteä liikkeelle ajatuksesta, millaisen queer-hahmon haluaisin seuraavaksi kirjoittaa.
Esimerkiksi kun aloimme kirjoittaa Neonkaupunkia, minua motivoi suuresti haluni kirjoittaa venäläinen maskuliininen lesbo ja nähdä, miten hän navigoi machokulttuurin seassa. Hänestä tulikin Neonkaupungin toinen päähenkilö. Trilogiassa on monia muitakin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvia hahmoja merkittävissä, aktiivisissa rooleissa. Ihanan idea taas syntyi siitä kun huomasin, miten tiedostavia nykynuoret osaavat olla. Halusin kirjoittaa, millaisia huolia ja kompastuskiviä sellaisella nuorella voi olla, joka puolustaa kiihkeästi ihmisoikeuksia ja haluaa tehdä oikein, muttei kuitenkaan ole täydellinen – kuten ei kukaan meistä. Olen erityisen otettu siitä, että Taajuus Z -kilpailuraati piti kirjaani juuri sellaisena, mitä he lähtivät kilpailullaan hakemaan.
Vähemmistörepresentaatiota olen miettinyt paljon jo ennen kirjailijaksi tuloa. Opiskelin pitkän sivuaineen sukupuolentutkimusta ja pro gradu -tutkielmani on homorepresentaatiosta kotimaisessa nuortenfantasiassa. Yhteisöllisenä ja queer-yhteisöön itsekin kuuluvana ihmisenä minulle on todella tärkeää kirjoittaa myös omalle yhteisölleni. Samalla iloitsen, että sateenkaariteemat kiinnostavat nykyään monia yhteisön ulkopuolellakin olevia ihmisiä. Toivon siis, että tuotannostani voi nauttia kuka tahansa toiseudesta, erilaisuudesta ja eri kulttuureista kiinnostunut lukija!
Lukijan lähellä
Yhteisöllisyyteni ei rajaudu kollegoihin ja teemoihin, vaan minulle on tärkeää pitää yhteyttä lukijoideni kanssa. Tulin kirjailijaksi koronavuonna, mikä sai minut panostamaan sosiaaliseen mediaan. Päätin, että kotona pysymisen ei tarvitse tarkoittaa sitä, etten voi pitää yhteyttä muihin ihmisiin. Löysin kirjagramista niin lämpimän ja kirjainnokkaan yhteisön, että haluan pysyä siellä aktiivisena myös jatkossa. Tykkään kovasti esiintyä ja toivon olevani lähestyttävä kirjailija. Minä kirjoitan ihmisiä varten.
Kirjoitan runoja ja lastenkirjoja, jotka ovat runomuotoisia tarinoita. Kirjoittaminen alkaa, kun jokin asia on liian mehevä ohitettavaksi. Esimerkiksi lastenrunoseikkailu Neppari alkoi uutisesta, jossa kerrottiin, että Neptunuksen takana on oltava planeetta, josta ei ole näköhavaintoja. Erilaiset mittaukset kuitenkin todistavat, että planeetta on olemassa. Runoteokseni Grand plié kertoo klassisesta baletista, mutta sen kirjoittaminen käynnistyi yiquan-treeneissä. Yiquan on kamppailulaji, jota harjoitetaan yleensä seisomalla pitkiä aikoja samassa asennossa. Balettivuosistani oli jo ihmisikä, kun aloitin yiquanin treenaamiseen. Paikallaan seisominen laukaisi ruumiillisten tanssimuistojen tulvan, ja vaikka Grand plié ei minusta kerrokaan, se alkoi kasvaa omakohtaisten muistojen päälle. Miltä tuoksuu rätti, johon tossujen pohjat kastellaan, jotta ne eivät luistaisi? Miltä tuntuu sileä, puinen tanko kämmenen alla, kun tanssitunti alkaa pliéillä?
Tähän mennessä minulta on ilmestynyt kolme runoteosta ja kolme lastenrunoteosta. Kirjoitan eri lajeja yleensä ristikkäin. Miten hauskaa onkaan irrotella riimien kanssa, kun on päiväkausia pohtinut muutaman sanan merkitystä jossakin toisen käsikirjoituksen runossa! Mutta teokset vaativat myös aina täysin oman aikansa, jolloin ne ovat ainoina työpöydällä. Koko ajan toisesta toiseen ei voi hyppiä.
Esikoisteokseni ilmestyi vuonna 2015, ja jo silloin oli selvää, että olen hyvin teoslähtöinen kirjoittaja. Rakennan kokonaisuutta, enkä halua, että teoksesta voi poistaa yhtäkään runoa. Tavallaan en edes halua, että teoksen runot koetaan erillisinä. Kaikki palvelee kokonaisuutta, johon haluan lukemista ruokkivan imun.
Olen Puru-kollektiivin jäsen, ja sitä kautta suurin osa teoksistanikin on ilmestynyt. Kollektiivi on mahdollistanut ennakkoluulottomia muotoja – esimerkiksi vuonna 2020 ilmestynyt teokseni Kolme koostuu kolmesta erillisestä kirjasta, jotka ilmestyivät yhtä aikaa. Samalla kollektiivissa toimiminen on laajentanut runotyönkuvaani myös esimerkiksi kustannustoimittamiseen, josta nautin kovasti.
Asun Tampereella ja täällä kirjoitan. Vaikka kirjoittamisessa on monta hiljaisuutta vaativaa työvaihetta, rakastan kahviloissa kirjoittamista. Siitä on tullut minulle rutiini. Istun kollegan kanssa kahvilassa suunnilleen kerran viikossa, ja kerään siellä tekstiini hälyä. Kotona istun rauhassa tekstin äärelle, ja häly saa joko jäädä tai lähteä. Kun kahvilat ovat viime aikoina olleet paljon kiinni, olen huomannut hälyn merkityksen uudella tavalla. Pelkästään kotona istumalla ihminen ei täyty, vaan impulsseja on osattava etsiä. Impulsseja ja kohinaa.
Tervehdys! Olen Artemis Kelosaari, kolmekymppinen elämäntapakirjoittaja, joka asustaa Tampereen Hervannassa puoliso Rimma Joonatan Erkon sekä kahden ocicat-rotuisen kollikissan kanssa.
Viimeisin kirjani oli itse asiassa minun ja Rimman yhteinen tietokirja, nimittäin syksyllä 2020 Haamu Kustannukselta ilmestynyt Aaveiden Tampere. Siinä käsittelemme punatiilikaupunkimme kummitustarinoita ja niihin liittyvää pimeää historiaa. Sitä ennen olin yksinäni tehnyt vastaavan kirjan Turusta – asuin aiemmin Turussa ja muutin sieltä Rimman takia tänne Pirkanmaalle. (Alun perin en sentään ole turkulainen, vaan pohjoiskarjalainen.)
Kummitusten ohella olen selvitellyt kirjaksi asti kannibalismin historiaa. Kannibaalikirja ilmestyi samana vuonna kuin Aaveiden Turku eli 2019, mutta Salakirjat-kustantamon kautta. Siinä etsin vastausta kysymykseen, miksi ihminen on historiansa aikana syönyt toisia ihmisiä, sekä käyn läpi taiteen ja populaarikulttuurin ihmissyöjäkuvastoa. Näiden asioiden kautta tämä esseistinen tietokirja vie ihmisyyden perimmäisten kysymysten äärelle.
Jonkinlainen eksistentiaalinen melankolia kävi kurkkimassa minunkin olkapäältäni, kun kirjoitin teosta. Tuolloin asuin vielä yksinäni Turussa ja vuodenaika oli synkin syksy. Siellä sitten istuin päivästä toiseen kotonani ja kirjoitin tositapauksista, joissa esimerkiksi lapset ovat nälänhädän aikana päätyneet syömään vanhempiaan tai vanhemmat lapsiaan.
Yhden romaanin olen julkaissut, enhän minä muuten Pirkkalaiskirjailijoiden kaunokirjallisessa joukossa olisikaan. Omenatarha, eli kertomus huonoista miehistä, ilmestyi vuonna 2017 Kustantamo Helmivyöltä. Kyseessä on homoeroottinen kauhuseikkailuromaani jälkiviktoriaanisen Lontoon alamaailmasta. Se tekee kunniaa 1800–1900-lukujen taitteen dekadenssikirjallisuudelle, ja sitä oli osaltaan inspiroimassa kirjailija Oscar Wilden elämä.
Romaanin ohessa olen kirjoittanut parikymmentä novellia, joita on julkaistu antologioissa ja pienlehdissä. Viimeisimpänä olin mukana eroottisten novellien antologiassa Kevät ilman kosketusta – vaikka teoksessa ei kerrota, mikä novelli on kenenkin kirjoittajan, minun novellini lienee jokseenkin helppo tunnistaa. Myös useisiin Osuuskumma-kustannuksen spefinovelliantologioihin olen osallistunut.
Lisäksi nimeeni saattaa törmätä aikakauslehtien sivuilla, tavallisimmin historiallisten artikkelien tai poleemisten kulttuuriesseiden kirjoittajana, ellei sitten kirjallisuuskriitikkona. Olen avustanut muun muassa Suomen Kuvalehteä, Tiede-lehteä ja Ylen Kulttuuricocktailia.
Runojakin kirjoitan, ja kuluvana vuonna näkee päivänvalon ensimmäinen runokokoelmani. Olen kuitenkin usean vuoden ajan esittänyt runojani lavarunoklubeilla ympäri Suomea, Tampereella ainakin Venlan Runoilloissa.
Aihevalinnoissani on paljon sellaista, mitä voisi sanoa provosoivaksi. Näen taiteen ja journalismin yhtenä tärkeänä tehtävänä kartoittaa ja ravistella normaaliuden rajoja. Pidän itseäni eräänlaisena barokin ajan kuriositeettikeräilijänä – kotimme näyttääkin konkreettiselta ihmekammiolta. Minua ei kiinnosta, mikä on todennäköistä, vaan mikä on tai olisi voinut olla mahdollista. Taiteen pitää minusta tavoitella kauneutta, mutta tämä ei ole mitenkään ristiriidassa äsken sanomani kanssa. Näkemykseni mukaan nimittäin kauneus on äärimmäisyyksien harmoniaa sekä yllätyksen ja tuttuuden välinen kapea kohta. Se voi siksi olla myös näennäisen groteskia. Tästä syystä suurin osa kirjoittamastani proosasta edustaa spekulatiivista fiktiota, ja runoudessa esikuvani löytyvät keskimäärin sadan vuoden takaa.
Historia on tavalla tai toisella läsnä suurimmassa osassa tuotantoani. Kaunokirjallisuudessa on joko konkreettinen historiallinen miljöö tai historia punoutuu muutoin osaksi juonta. Suosikkigenreni on niin sanottu kumma historia, jossa historialliseen miljööseen yhdistetään aikakauteen sopiva spekulatiivinen elementti tai joka on suoraan vaihtoehtohistoriaa. Esimerkiksi Omenatarhassa tehdään, hmm, mielikuvituksekkaita kokeita sähköllä, mikä olisi 1900-luvun alkuvuosikymmeninä ollut hyvinkin muodikasta. Historia ja kumma historia ovat toisenlainen maailma, jonka kautta pystyy näkemään myös oman aikamme toisesta näkökulmasta. Se on tietysti myös rehellistä eskapismia, jossa en näe mitään pahaa.
Tykätkää Facebookissa sivusta Kirjailija-toimittaja Artemis Kelosaari, ja/tai seuratkaa Instagramissa tiliä @kelosaari, niin pysytte ajan tasalla tekemisistäni.
Pirkkalaiskirjailijoiden blogi 