Raisa Jäntti

Kuva: Marisha Rasi-Koskinen

Kirjoitan runoja ja lastenkirjoja, jotka ovat runomuotoisia tarinoita. Kirjoittaminen alkaa, kun jokin asia on liian mehevä ohitettavaksi. Esimerkiksi lastenrunoseikkailu Neppari alkoi uutisesta, jossa kerrottiin, että Neptunuksen takana on oltava planeetta, josta ei ole näköhavaintoja. Erilaiset mittaukset kuitenkin todistavat, että planeetta on olemassa. Runoteokseni Grand plié kertoo klassisesta baletista, mutta sen kirjoittaminen käynnistyi yiquan-treeneissä. Yiquan on kamppailulaji, jota harjoitetaan yleensä seisomalla pitkiä aikoja samassa asennossa. Balettivuosistani oli jo ihmisikä, kun aloitin yiquanin treenaamiseen. Paikallaan seisominen laukaisi ruumiillisten tanssimuistojen tulvan, ja vaikka Grand plié ei minusta kerrokaan, se alkoi kasvaa omakohtaisten muistojen päälle. Miltä tuoksuu rätti, johon tossujen pohjat kastellaan, jotta ne eivät luistaisi? Miltä tuntuu sileä, puinen tanko kämmenen alla, kun tanssitunti alkaa pliéillä? 

Tähän mennessä minulta on ilmestynyt kolme runoteosta ja kolme lastenrunoteosta. Kirjoitan eri lajeja yleensä ristikkäin. Miten hauskaa onkaan irrotella riimien kanssa, kun on päiväkausia pohtinut muutaman sanan merkitystä jossakin toisen käsikirjoituksen runossa! Mutta teokset vaativat myös aina täysin oman aikansa, jolloin ne ovat ainoina työpöydällä. Koko ajan toisesta toiseen ei voi hyppiä. 

Esikoisteokseni ilmestyi vuonna 2015, ja jo silloin oli selvää, että olen hyvin teoslähtöinen kirjoittaja. Rakennan kokonaisuutta, enkä halua, että teoksesta voi poistaa yhtäkään runoa. Tavallaan en edes halua, että teoksen runot koetaan erillisinä. Kaikki palvelee kokonaisuutta, johon haluan lukemista ruokkivan imun. 

Olen Puru-kollektiivin jäsen, ja sitä kautta suurin osa teoksistanikin on ilmestynyt. Kollektiivi on mahdollistanut ennakkoluulottomia muotoja – esimerkiksi vuonna 2020 ilmestynyt teokseni Kolme koostuu kolmesta erillisestä kirjasta, jotka ilmestyivät yhtä aikaa. Samalla kollektiivissa toimiminen on laajentanut runotyönkuvaani myös esimerkiksi kustannustoimittamiseen, josta nautin kovasti. 

Asun Tampereella ja täällä kirjoitan. Vaikka kirjoittamisessa on monta hiljaisuutta vaativaa työvaihetta, rakastan kahviloissa kirjoittamista. Siitä on tullut minulle rutiini. Istun kollegan kanssa kahvilassa suunnilleen kerran viikossa, ja kerään siellä tekstiini hälyä. Kotona istun rauhassa tekstin äärelle, ja häly saa joko jäädä tai lähteä. Kun kahvilat ovat viime aikoina olleet paljon kiinni, olen huomannut hälyn merkityksen uudella tavalla. Pelkästään kotona istumalla ihminen ei täyty, vaan impulsseja on osattava etsiä. Impulsseja ja kohinaa. 

Raisa Jäntti 

Artemis Kelosaari

Kuva: Outi Puhakka

Kirjallinen kuriositeettikeräilijä esittäytyy

Tervehdys! Olen Artemis Kelosaari, kolmekymppinen elämäntapakirjoittaja, joka asustaa Tampereen Hervannassa puoliso Rimma Joonatan Erkon sekä kahden ocicat-rotuisen kollikissan kanssa.

Viimeisin kirjani oli itse asiassa minun ja Rimman yhteinen tietokirja, nimittäin syksyllä 2020 Haamu Kustannukselta ilmestynyt Aaveiden Tampere. Siinä käsittelemme punatiilikaupunkimme kummitustarinoita ja niihin liittyvää pimeää historiaa. Sitä ennen olin yksinäni tehnyt vastaavan kirjan Turusta – asuin aiemmin Turussa ja muutin sieltä Rimman takia tänne Pirkanmaalle. (Alun perin en sentään ole turkulainen, vaan pohjoiskarjalainen.)

Kummitusten ohella olen selvitellyt kirjaksi asti kannibalismin historiaa. Kannibaalikirja ilmestyi samana vuonna kuin Aaveiden Turku eli 2019, mutta Salakirjat-kustantamon kautta. Siinä etsin vastausta kysymykseen, miksi ihminen on historiansa aikana syönyt toisia ihmisiä, sekä käyn läpi taiteen ja populaarikulttuurin ihmissyöjäkuvastoa. Näiden asioiden kautta tämä esseistinen tietokirja vie ihmisyyden perimmäisten kysymysten äärelle.

 Jonkinlainen eksistentiaalinen melankolia kävi kurkkimassa minunkin olkapäältäni, kun kirjoitin teosta. Tuolloin asuin vielä yksinäni Turussa ja vuodenaika oli synkin syksy. Siellä sitten istuin päivästä toiseen kotonani ja kirjoitin tositapauksista, joissa esimerkiksi lapset ovat nälänhädän aikana päätyneet syömään vanhempiaan tai vanhemmat lapsiaan.

Yhden romaanin olen julkaissut, enhän minä muuten Pirkkalaiskirjailijoiden kaunokirjallisessa joukossa olisikaan. Omenatarha, eli kertomus huonoista miehistä, ilmestyi vuonna 2017 Kustantamo Helmivyöltä. Kyseessä on homoeroottinen kauhuseikkailuromaani jälkiviktoriaanisen Lontoon alamaailmasta. Se tekee kunniaa 1800–1900-lukujen taitteen dekadenssikirjallisuudelle, ja sitä oli osaltaan inspiroimassa kirjailija Oscar Wilden elämä.

Romaanin ohessa olen kirjoittanut parikymmentä novellia, joita on julkaistu antologioissa ja pienlehdissä. Viimeisimpänä olin mukana eroottisten novellien antologiassa Kevät ilman kosketusta – vaikka teoksessa ei kerrota, mikä novelli on kenenkin kirjoittajan, minun novellini lienee jokseenkin helppo tunnistaa. Myös useisiin Osuuskumma-kustannuksen spefinovelliantologioihin olen osallistunut.

Lisäksi nimeeni saattaa törmätä aikakauslehtien sivuilla, tavallisimmin historiallisten artikkelien tai poleemisten kulttuuriesseiden kirjoittajana, ellei sitten kirjallisuuskriitikkona. Olen avustanut muun muassa Suomen Kuvalehteä, Tiede-lehteä ja Ylen Kulttuuricocktailia.

Runojakin kirjoitan, ja kuluvana vuonna näkee päivänvalon ensimmäinen runokokoelmani. Olen kuitenkin usean vuoden ajan esittänyt runojani lavarunoklubeilla ympäri Suomea, Tampereella ainakin Venlan Runoilloissa.

Aihevalinnoissani on paljon sellaista, mitä voisi sanoa provosoivaksi. Näen taiteen ja journalismin yhtenä tärkeänä tehtävänä kartoittaa ja ravistella normaaliuden rajoja. Pidän itseäni eräänlaisena barokin ajan kuriositeettikeräilijänä – kotimme näyttääkin konkreettiselta ihmekammiolta. Minua ei kiinnosta, mikä on todennäköistä, vaan mikä on tai olisi voinut olla mahdollista. Taiteen pitää minusta tavoitella kauneutta, mutta tämä ei ole mitenkään ristiriidassa äsken sanomani kanssa. Näkemykseni mukaan nimittäin kauneus on äärimmäisyyksien harmoniaa sekä yllätyksen ja tuttuuden välinen kapea kohta. Se voi siksi olla myös näennäisen groteskia. Tästä syystä suurin osa kirjoittamastani proosasta edustaa spekulatiivista fiktiota, ja runoudessa esikuvani löytyvät keskimäärin sadan vuoden takaa.

Historia on tavalla tai toisella läsnä suurimmassa osassa tuotantoani. Kaunokirjallisuudessa on joko konkreettinen historiallinen miljöö tai historia punoutuu muutoin osaksi juonta. Suosikkigenreni on niin sanottu kumma historia, jossa historialliseen miljööseen yhdistetään aikakauteen sopiva spekulatiivinen elementti tai joka on suoraan vaihtoehtohistoriaa. Esimerkiksi Omenatarhassa tehdään, hmm, mielikuvituksekkaita kokeita sähköllä, mikä olisi 1900-luvun alkuvuosikymmeninä ollut hyvinkin muodikasta. Historia ja kumma historia ovat toisenlainen maailma, jonka kautta pystyy näkemään myös oman aikamme toisesta näkökulmasta. Se on tietysti myös rehellistä eskapismia, jossa en näe mitään pahaa.

Tykätkää Facebookissa sivusta Kirjailija-toimittaja Artemis Kelosaari, ja/tai seuratkaa Instagramissa tiliä @kelosaari, niin pysytte ajan tasalla tekemisistäni.

Siiri Enoranta

Kuva: Veikko Somerpuro / WSOY

KUKA

Olen tamperelainen kirjailija Siiri Enoranta. Olen syntynyt 1987 ja elänyt melkein koko ikäni Tampereella lukuunottamatta yhtä vaihto-oppilasvuotta Espanjan Ciudad Realissa. Harrastan seinäkiipeilyä ja twerkkaamista, rakastan tarinoita, ystäviäni, vapautta, metsää, puroja ja suklaata.

MITÄ

Kirjoitan romaaneja, jotka enimmäkseen on luokiteltu nuorten fantasiakirjoiksi. Yksi yhdeksästä romaanistani on genreltään realistinen, ja yksi on suunnattu vain aikuisille – monella kirjallani on sekä nuorten että aikuisten tuplakirjastoluokitus. En tosin ole koskaan yrittänyt kirjoittaa nuortenkirjaa tai aikuistenkirjaa, haluan vain kirjoittaa kirjoja, joista itse pidän, ja toivottavasti joku muukin.

MITEN

Ideoin ja teen taustatutkimusta monta kuukautta ennen kuin alan kirjoittaa, ja itse kirjoitusvaihe kestää yleensä noin vuoden verran. Kirjoitan pyjama päällä sängyssä muutaman tunnin joka arkiaamupäivä, välillä venyttelen. Editointivaihe saattaa kestää parisenkin vuotta, muokkauskierrosten välissä täytyy antaa tekstin levätä, jotta sen voi taas nähdä kirkkaalla katseella.

MILLAISTA

Minua kiinnostaa kirjoittaa kauniista asioista rumasti ja rumista asioista kauniisti. Haluan tutkia tabuja ja rikkoa normeja. Teos toisensa jälkeen huomaan tutkivani rakkautta ja kuolemaa kaikissa eri muodoissaan, yhä uudelleen varioin syyllisyyden ja vallan teemoja. Lukukokemuksessa minulle on aina tärkeintä tunteet, se että uppoudun elämään henkilöiden elämää heidän kanssaan, suutun, ihastun, kauhistun ja pakahdun. Sellaisia kirjoja tahdon itsekin kirjoittaa.

MILLOIN

Jos haluaa kirjailijaksi, milloin kannattaa aloittaa kirjoittaminen? Tänään. Nyt.

MIKSI

Kirjoittamalla yritän ymmärtää maailmaa. Kirjoittaminen antaa minulle vastauksia elämää suurempiin kysymyksiin, tai jos ei aina niitä, niin vähintäänkin lisää kysymyksiä. Kirjoitan pitääkseni huolta mielenterveydestäni. On ehdottoman tärkeää levätä kunnolla projektien välissä, mutta ylipäätään en voi hyvin ellen kirjoita. Kirjojen kirjoittaminen tarjoaa minulle vastauksen yleisinhimilliseen eksistentiaaliseen kriisiin: elän, jotta voisin kirjoittaa. Kirjoittaminen tarjoaa merkityksellisyyden tunnetta tässä omituisessa, pelottavassa, viiltävän kauniissa maailmassa.

MIHIN

Pyrin kirjoillani toissijaisesti tekemään maailmasta edes hitusen paremman paikan – mielestäni kirjailijalla on vastuuta, koska äänemme kantaa mahdollisesti kauaskin. Mutta ensisijaisesti pyrin aina kirjoittamaan hyvän tarinan henkilöideni ehdoilla, sellaisen joka minua kutkuttaa, piinaa, kiihottaa ja riemastuttaa.

KENELLE

Kirjoitan ihmisille, jotka laillani rakastavat tarinoita. Kirjoissani on usein rankkoja aiheita, joten ne eivät esikoiskirja Omenmean vallanhaltijaa lukuunottamatta sovi lapsille, mutta muuten ajattelen, että kirjani ovat kaikille ihmisille ikään, sukupuoleen tai mihinkään muuhunkaan piirteeseen katsomatta.

MISSÄ

Inspiraatio väijyy mutkittelevilla metsäpoluilla, sammalen peittämien kiviraunioiden rakosissa, virtaavissa vesissä. Olen onnellisimmillani rehevässä metsässä, Uuden-Seelannin pohjoissaaren viidakossa, missä kasvillisuus tulee iholle ja olen yhtä sen kanssa.

MISTÄ LÄHTIEN

Äitini luki minulle paljon siitä saakka, kun olin vauva, ja lahjoitti minulle kaunokirjallisuuden rakastamisen ilon. Olen aina lukenut paljon ja koulussa tykkäsin kirjoittaa ainekirjoituksia. Olin haaveillut kirjailijan ammatista niin kauan kuin muistan, mutten pitkään aikaan uskaltanut uskoa, että haaveen voisi toteuttaa. Esikoisteostani aloin kirjoittaa 19-vuotiaana ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Toivon ettei minun koskaan tarvitse lopettaa tarinoiden maailmassa elämistä.

Create your website with WordPress.com
Aloitus