
Kuva: Saija Siven
Olen hollolalainen esikoiskirjailija. Syntyjäni olen tamperelainen ja identiteettini on yhä tamperelaisen. Olen kasvanut Amurissa, käynyt Amurin koulua lapsena ja lukion Tampereen lyseon lukiossa eli Rellussa. Opiskelin Tampereen yliopistossa filosofiaa, kunnes tein täyskäännöksen ja lähdin karjakoksi kauas Mansesta. Päijät-Hämeessä olen asunut kaksituhattaluvun alusta.
Esikoisromaanini Piika julkaistiin vuonna 2020 Arktisen Banaanin kustantamana. Se on vahvasti eläinsuojelullinen ja kertoo tilasta, jossa lehmien hyvinvointiin ei ole panostettu sekä sukupolvenvaihdoksen vaikeudesta. Kuvaan kirjassa yksityiskohtaisesti karjanhoitajan työtä sekä päähenkilön alkoholismia. Miellän itseni yhdeksi lenkiksi työläiskirjailijoiden jatkumossa.
Toinen romaanini julkaistaan tämän vuoden aikana niin ikään Arktisen Banaanin kustantamana. Siinä keskiössä on puhelinmyyjän ammatti. Sitä työtä ehdin tekemään kuusitoista vuotta. Eli nyt voisikin sanoa, että tein pitkän rupeaman taustatutkimusta tätä toista romaaniani varten.
Eräänä päivänä vuonna 2017 istuin luurit korvillani loosissani ja mietin, miten pääsisin puhelinmyyjän työstäni eroon. Yhtäkkiä muistin, että olin kirjoittanut nuorena. Olin saanut kaksi kertaa palkinnon Pirkanmaan kirjoituskilpailussa sekä kunniamaininnan J.H Erkon kirjoituskilpailussa, novellisarjassa. Osaisinko vielä kirjoittaa? mietin liki viisikymppisenä. Tultuani töistä kotiin kaivoin varastosta esiin vanhan sähkökirjoituskoneen ja aloin kirjoittaa Piikaa. Sillä tiellä ollaan.