Kuva: Mikael Soininen
Olen Kirsti Kuronen (s. 1966), paljasvarpainen lempääläinen. Kirjailija ja vähän runoilija. Tavallinen keskeneräinen ihminen.
Olen kirjoittanut kolmisenkymmentä teosta, joista suurin osa on lapsille ja nuorille eli kaikille. Sekä työssä että vapaalla ihmettelen, innostun ja leikin. Pelkään kyynistymistä.
Esikoiseni Vili Voipio julkaistiin 2004. Kuhertelin Vilin kanssa kuusi kirjaa, ja vielä ikävissäni yhden bonusosan. Rakastan jokaista hahmoani, ja seison tukevasti kaiken kirjoittamani takana.
Joitakin vuosia sitten sytyin säemuotoiselle tarinalle, ja sain aikaiseksi kolme säeromaania: Paha puuska, Pönttö ja Merikki, joista olen aina yhtä ihmeissäni ja ylpeä. Muoto ei ole jättänyt minua rauhaan, ja tiedän jossain kohdassa uppoavani jälleen tarinaan, joka vaatii tulla kerrotuksi säkeissä.
Työhuoneeni on kotona, yhdeksän ja puoli askelta keittiöstä luoteeseen. Kirjoitan melkein satavuotiaiden pihakuusten alla. Toisinaan pelkään niiden romahtavan talon päälle, kuten on käynytkin, mutta eihän puita voi kaataa, viedä kotia oravilta ja linnuilta. Viihdyn työhuoneessani parhaiten aamuisin, kun silta uneen on yhä auki ja ulkopuoliset virikkeet vähissä. Puoliltapäivin siirryn usein metsään tai järvelle jatkamaan töitä kävellen, hiihtäen, soudellen tai uiden.
Kirjoitan, koska arvelen kaikista maailman töistä osaavani sen parhaiten. Saan sanojen läheisyydestä iloa ja lohtua. Olen surkeahko juonenkutoja, mutta hullaannun suomen kielestä, sen mahdollisuuksista hahmottaa ympäristöä ja ihmisluontoa, tavoittaa tunteita ja nostaa esiin alitajuista.
Ikiaikainen toiveeni on kohdata ja tulla kohdatuksi. Ilahdun kaikesta palautteesta.
Pirkkalaiskirjailijoiden blogi 