Saara Metsäranta

Kuva: Pasi Rantala

Olen monesti miettinyt millä nimellä sitä itseään kutsuisi, olenko kirjailija, runoilija vai taiteilija, performanssin tekijä vai freelanceri. Kirjoitan monenlaisia tekstejä. Tällä hetkellä nautin Taiken Pirkanmaan apurahasta ja työstän seuraavaa romaaniani. Toisinaan saan leipäni kirjoittamalla mainoksia tai korjaamalla toisten kirjoittamia tekstejä sujuvaan muotoon. Teen myös tilaustekstejä, esimerkiksi kerran käänsin asiakkaan tunnelmat kauniiksi runoksi, jolla hän halusi juhlistaa tärkeää hetkeään. Oliko runo minun? Ei, se oli asiakkaani, minä vain muovasin hänen luomansa lauseet tai ajatukset runoksi. Pystyn kirjoittamaan mitä tahansa ja kirjoittaminen tai kirjoittamatta jättäminen on valinta. Joskus arkinen valinta, joskus poeettinen valinta, joskus poliittinen valinta. Siksi monessa yhteydessä, kun kirjoitan vaikka lehtiin itsestäni esittelyä kirjoittajana, käytän sanaa vapaa kirjoittaja. Se ei kahlitse tyyli- tai taidelajeihin. Kirjoittaminen on minulle kommunikaatiota ja arkinen asia. Vasta kun päästän itseni kunnolla luomistiloihin, kirjoittamisesta tulee minulle pyhä asia. Olen ylpeä siitä, että saan luoda juuri sanataidetta. Teen myös performanssia, jossa taiteen ja kansanperinteen eri lajit menevät sekaisin. Keholla tekeminen ja esittäminen toimii hyvänä tasapainona kirjalliseen työstämiseen. Välillä mietin, myynkö sieluni keksimällä esimerkiksi vaalimainossloganeita.  Sitten mietin, miten paljon enemmän myisin sieluani äidinkielen opettajana. Tekisin töitä jollekin toiselle tarkoitetussa työpaikassa ilman kutsumusta tai kiinnostusta opettaa muille. Minä en ole saarnamies, enkä kenenkään kasvattaja. Tuntuu, että lapseni ovat kasvattaneet minua paljon enemmän kuin minä heitä.

Tällä hetkellä kirjoitan toista romaania, mutta olen debytoinut ensin runoilijana. Minulla on kaksi tytärtä ja kolme kirjalasta, joiden hautominen, kantaminen ja synnyttäminen on ollut hyvin erilaista. Esikoisrunoelmani Meitä vasten hukkuneet (2018, Kolera) kertoo autolautta Estonian onnettomuudesta ja merellä olosta. Eräs kirjallisuuskriikko sanoi minulle illanistujaisissa, ettei siitä aiheesta pidä tehdä runoutta vaan proosaa. Yritin kirjoittaa kokonaisia lauseita, mutta onnettomuus tuntui liian käsittämättömältä. Mitä enemmän sitä tutkin reportaaseista, onnettomuuden tutkinta-asiakirjoista ja lehdistä, sen katkonaisemmaksi muuttuivat lauseeni. Halusin kirjoittaa paniikkia haukkovan hengityksen säkeisiin, tein kuvarunoja, joissa kuvat ovat välillä selkeitä ja välillä sellaisia, ettei niistä saa kiinni. Asettelin runoja kallistuskulmiin, laitoin niitä väärinpäin. Rikoin syntaksin rakenteita. Lisäsin teokseen dokumenttiaineistoa, koska minusta se oli runollisempaa kuin mitä olisin itse keksinyt. En välittänyt siitä, meneekö teos läpi kustantamoissa. Jos kirjoitan mainoksia, teen juuri sellaisen mainoksen, josta tilaaja tykkää. Miellyttäminen kuuluu asiaa. Mutta sanataiteilijana astun omalle tielleni usein vieläpä tietämättömänä, millainen teoksesta tulee tai tuleeko se julki mistä paikasta tai milloin? Toisin sanoen heittäydyn prosesseihini tavalla, jossa otan tietoisia riskejä. Voin onnistua tai epäonnistua täysin. Erityisesti uusien muotojen kokeileminen ja luominen kiehtoo minua runoudessa. Toinen lapseni Kölö (2019, Poesiavihkot) linkittyy performanssieni osaksi. Teokseen ei ole liitetty nimeäni, koska kölössä en halua puhujaa ja kieltä erotettavan toisistaan. Se on osa Kölön repsentaatiota. Kölö leikkii assosiaatiolla ja äänteillä, semantiikka ja merkitykset ovat toissijaisia. Runoa ohjaa rytmi ja se miten keskenään erilaiset kielet sulavat yhteen ja erottuvat toisistaan. Teoksessa on 14 erilaista olemassa olevaa kieltä. Kölö ei koskaan keksi omia sanoja vaan sanat ovat elävistä kielistä. Kölö ei rajoitu kirjoitettuihin kieliin vaan runoissa kuuluu murteita ja slangia. Tarkotus on tutkia tilaa, jossa kielet olivat yhtä. Jossa kielet kuullostavat tutuille, vaikka runoista ei välttämättä ymmärrä mitään. Seuraavaan performanssiin miksaan pop-musiikkia 21:llä kielellä. Kolmas kuopukseni, esikoisromaanini Kuori, jossa kirjoitan (2021, Basam Books) on autofiktiolla leikkivä monologi naisten alkoholismista ja yksinäisyydestä. Kirjoitusprosessi oli minulle intiimi ja puhdistava. Tein Kölölle rankempaa kehollista performanssisarjaa Pelon 16 nimeä. Prosessi kaipasi kevennystä, kevensin tunnelmaa kirjoittamalla proosaa naurattaakseni, itkettääkseni ja kiihottaakseni itseäni. Kävin tuona aikana läpi isoja muutoksia henkilökohtaisessa elämässä, oli monta kriisiä päällekkäin ja romaanin päähenkilöstä tuli minulle hyvin rakas. Niin läheinen, että päätin omistaa koko teoksen hänelle. Tällä hetkellä kirjoitan sosiaalisesta ja emotionaalisesta yksinäisyydestä. Teoksen päähenkilö on meedio, joka hengellistää kaikki negatiiviset tunteensa, uskoo olevansa puhdasta rakkautta, mutta onkin todellisuudessa lähimmäisilleen kylmä ja kontrolloiva ja itsekeskeisesti kiinni vain omissa uskomuksissaan ja tuomioissaan. Proosan kirjoittajana pidän huumorista, nauru avaa ihmisessä jotakin samalla tavalla kuin itku.

Opin lukemaan 8-vuotiaana, vasta toisella luokalla. Minulla on dysleksia eli lukihäiriö. Luin hyvin hitaasti, mutta pidin siitä. Heti, kun opin kirjoittamaan, aloin kirjoittaa omia tarinoita, runoja ja lauluja, jotka soivat välillä päässäni. Siirryin nopeasti lukemaan aikuistenosaston kirjoja. Mummulan yläkerrassa istuin kesäisin nenä kiinni Eino Leinon ja Aale Tynnin kirjoissa, kun muut sisarukset olivat pihalla ja kasvimaalla. Halusin kirjailijaksi jo ala-asteella. Tiesin, että kirjoitan virheellisesti, että lukeminen ja kirjoittaminen eivät olleet vahvuuksiani. Mutta tein kovasti töitä. Lukihäiriöstä on ollut minulle paljon apua. Olin pienenä onneton ääneenlukija, kunnes tajusin, että nopeuden sijaan kannattaa keskittyä tekstin rytmiin ja tauotuksiin. Minusta tuli hyvä lausuja ja aloitin kymmenen vuotiaana runonlausunnan ryhmässä, jossa kaikki muut jäsenet olivat 60-80-vuotiaita. Nämä viisaat naiset opettivat minulle klassista lausuntaa. Esiinnyimme kaiken maailman kissanristiäisissä ja tapahtumissa. Ryhmä on jättänyt minuun vaikutuksensa, sillä ajattelen edelleen, että kirjoittamisessa kaikkein tärkein asia on rytmi.

Yläasteella minulla oli kannustava äidinkielen opettaja, joka antoi teksteistäni palautetta ja kehityin paljon. Yhdeksännellä halusin kirjoittajalukioon Oriveden Opistoon. Minun piti nostaa keskiarvoani. Kävin hattu kourassa opettajalta opettajalle pyytämään lisätehtäviä tai kokeiden uusimista. Suurin osa oli minulle armollisia, vaikka olin ollut aivan kamala teini läpi seitsemän ja kahdeksannen luokan. Kirjoittajalukiossa tajusin, etten osaa kirjoittaa, että olen keskivertoa huonompi tekniikoissa. Pieni kilpailuhenki ja ihailu teki tehtävänsä. Opettelin teknisesti kirjoittamaan paremmin ja kokeilin eri muotoja. Lukion jälkeen minulla oli jo romaanikäsikirjoitus valmiina, Luiden kapina. Se oli poliittinen allegoria. On hyvä, että jotkut käsikirjoitukset jäävät pöytälaatikkoon.

Luominen on arkista. Päivittäin ratkaisemme ongelmia ja luovimme tilanteista toisiin. Kaikki ihmiset ovat luovia. Kieli taas on jaettua ja kollektiivista. Kirjoittaminen ja lukeminen ovat vuosien varrella loiventaneet yksinäisyyden tunnetta, josta olen kärsinyt koko ikäni. Olen ollut yksin isoissa porukoissa ja eri yhteisöissä. Lapsena ajattelin, että kirjailijana oleminen olisi jotakin erikoista, muttei se ole. Se on minulle vähän kuin intohimoista käsityöläisyyttä, tekstuurin muokkaamista. Itseni työstämistä nöyränä kielelle, joka muokkautunut monissa tajunnoissa ja ajoissa kantaen mukana inhimillistä kokemusta ja tietoa vuosituhannesta toiseen. Se on voimallinen ja loputtomasti innostava työkalu. Kirjoittaminen ja lukeminen ovat minulle jäsennystapoja tunteakseni itseni ja maailman, todellisuuden, jota elän tai sanoittaakseni tunteita tai tuntemuksia, joille ei ole vielä ilmaisua.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create your website with WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: