Raisa Jäntti

Kuva: Marisha Rasi-Koskinen

Kirjoitan runoja ja lastenkirjoja, jotka ovat runomuotoisia tarinoita. Kirjoittaminen alkaa, kun jokin asia on liian mehevä ohitettavaksi. Esimerkiksi lastenrunoseikkailu Neppari alkoi uutisesta, jossa kerrottiin, että Neptunuksen takana on oltava planeetta, josta ei ole näköhavaintoja. Erilaiset mittaukset kuitenkin todistavat, että planeetta on olemassa. Runoteokseni Grand plié kertoo klassisesta baletista, mutta sen kirjoittaminen käynnistyi yiquan-treeneissä. Yiquan on kamppailulaji, jota harjoitetaan yleensä seisomalla pitkiä aikoja samassa asennossa. Balettivuosistani oli jo ihmisikä, kun aloitin yiquanin treenaamiseen. Paikallaan seisominen laukaisi ruumiillisten tanssimuistojen tulvan, ja vaikka Grand plié ei minusta kerrokaan, se alkoi kasvaa omakohtaisten muistojen päälle. Miltä tuoksuu rätti, johon tossujen pohjat kastellaan, jotta ne eivät luistaisi? Miltä tuntuu sileä, puinen tanko kämmenen alla, kun tanssitunti alkaa pliéillä? 

Tähän mennessä minulta on ilmestynyt kolme runoteosta ja kolme lastenrunoteosta. Kirjoitan eri lajeja yleensä ristikkäin. Miten hauskaa onkaan irrotella riimien kanssa, kun on päiväkausia pohtinut muutaman sanan merkitystä jossakin toisen käsikirjoituksen runossa! Mutta teokset vaativat myös aina täysin oman aikansa, jolloin ne ovat ainoina työpöydällä. Koko ajan toisesta toiseen ei voi hyppiä. 

Esikoisteokseni ilmestyi vuonna 2015, ja jo silloin oli selvää, että olen hyvin teoslähtöinen kirjoittaja. Rakennan kokonaisuutta, enkä halua, että teoksesta voi poistaa yhtäkään runoa. Tavallaan en edes halua, että teoksen runot koetaan erillisinä. Kaikki palvelee kokonaisuutta, johon haluan lukemista ruokkivan imun. 

Olen Puru-kollektiivin jäsen, ja sitä kautta suurin osa teoksistanikin on ilmestynyt. Kollektiivi on mahdollistanut ennakkoluulottomia muotoja – esimerkiksi vuonna 2020 ilmestynyt teokseni Kolme koostuu kolmesta erillisestä kirjasta, jotka ilmestyivät yhtä aikaa. Samalla kollektiivissa toimiminen on laajentanut runotyönkuvaani myös esimerkiksi kustannustoimittamiseen, josta nautin kovasti. 

Asun Tampereella ja täällä kirjoitan. Vaikka kirjoittamisessa on monta hiljaisuutta vaativaa työvaihetta, rakastan kahviloissa kirjoittamista. Siitä on tullut minulle rutiini. Istun kollegan kanssa kahvilassa suunnilleen kerran viikossa, ja kerään siellä tekstiini hälyä. Kotona istun rauhassa tekstin äärelle, ja häly saa joko jäädä tai lähteä. Kun kahvilat ovat viime aikoina olleet paljon kiinni, olen huomannut hälyn merkityksen uudella tavalla. Pelkästään kotona istumalla ihminen ei täyty, vaan impulsseja on osattava etsiä. Impulsseja ja kohinaa. 

Raisa Jäntti 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Create your website with WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: