Artemis Kelosaari

Kuva: Outi Puhakka

Kirjallinen kuriositeettikeräilijä esittäytyy

Tervehdys! Olen Artemis Kelosaari, kolmekymppinen elämäntapakirjoittaja, joka asustaa Tampereen Hervannassa puoliso Rimma Joonatan Erkon sekä kahden ocicat-rotuisen kollikissan kanssa.

Viimeisin kirjani oli itse asiassa minun ja Rimman yhteinen tietokirja, nimittäin syksyllä 2020 Haamu Kustannukselta ilmestynyt Aaveiden Tampere. Siinä käsittelemme punatiilikaupunkimme kummitustarinoita ja niihin liittyvää pimeää historiaa. Sitä ennen olin yksinäni tehnyt vastaavan kirjan Turusta – asuin aiemmin Turussa ja muutin sieltä Rimman takia tänne Pirkanmaalle. (Alun perin en sentään ole turkulainen, vaan pohjoiskarjalainen.)

Kummitusten ohella olen selvitellyt kirjaksi asti kannibalismin historiaa. Kannibaalikirja ilmestyi samana vuonna kuin Aaveiden Turku eli 2019, mutta Salakirjat-kustantamon kautta. Siinä etsin vastausta kysymykseen, miksi ihminen on historiansa aikana syönyt toisia ihmisiä, sekä käyn läpi taiteen ja populaarikulttuurin ihmissyöjäkuvastoa. Näiden asioiden kautta tämä esseistinen tietokirja vie ihmisyyden perimmäisten kysymysten äärelle.

 Jonkinlainen eksistentiaalinen melankolia kävi kurkkimassa minunkin olkapäältäni, kun kirjoitin teosta. Tuolloin asuin vielä yksinäni Turussa ja vuodenaika oli synkin syksy. Siellä sitten istuin päivästä toiseen kotonani ja kirjoitin tositapauksista, joissa esimerkiksi lapset ovat nälänhädän aikana päätyneet syömään vanhempiaan tai vanhemmat lapsiaan.

Yhden romaanin olen julkaissut, enhän minä muuten Pirkkalaiskirjailijoiden kaunokirjallisessa joukossa olisikaan. Omenatarha, eli kertomus huonoista miehistä, ilmestyi vuonna 2017 Kustantamo Helmivyöltä. Kyseessä on homoeroottinen kauhuseikkailuromaani jälkiviktoriaanisen Lontoon alamaailmasta. Se tekee kunniaa 1800–1900-lukujen taitteen dekadenssikirjallisuudelle, ja sitä oli osaltaan inspiroimassa kirjailija Oscar Wilden elämä.

Romaanin ohessa olen kirjoittanut parikymmentä novellia, joita on julkaistu antologioissa ja pienlehdissä. Viimeisimpänä olin mukana eroottisten novellien antologiassa Kevät ilman kosketusta – vaikka teoksessa ei kerrota, mikä novelli on kenenkin kirjoittajan, minun novellini lienee jokseenkin helppo tunnistaa. Myös useisiin Osuuskumma-kustannuksen spefinovelliantologioihin olen osallistunut.

Lisäksi nimeeni saattaa törmätä aikakauslehtien sivuilla, tavallisimmin historiallisten artikkelien tai poleemisten kulttuuriesseiden kirjoittajana, ellei sitten kirjallisuuskriitikkona. Olen avustanut muun muassa Suomen Kuvalehteä, Tiede-lehteä ja Ylen Kulttuuricocktailia.

Runojakin kirjoitan, ja kuluvana vuonna näkee päivänvalon ensimmäinen runokokoelmani. Olen kuitenkin usean vuoden ajan esittänyt runojani lavarunoklubeilla ympäri Suomea, Tampereella ainakin Venlan Runoilloissa.

Aihevalinnoissani on paljon sellaista, mitä voisi sanoa provosoivaksi. Näen taiteen ja journalismin yhtenä tärkeänä tehtävänä kartoittaa ja ravistella normaaliuden rajoja. Pidän itseäni eräänlaisena barokin ajan kuriositeettikeräilijänä – kotimme näyttääkin konkreettiselta ihmekammiolta. Minua ei kiinnosta, mikä on todennäköistä, vaan mikä on tai olisi voinut olla mahdollista. Taiteen pitää minusta tavoitella kauneutta, mutta tämä ei ole mitenkään ristiriidassa äsken sanomani kanssa. Näkemykseni mukaan nimittäin kauneus on äärimmäisyyksien harmoniaa sekä yllätyksen ja tuttuuden välinen kapea kohta. Se voi siksi olla myös näennäisen groteskia. Tästä syystä suurin osa kirjoittamastani proosasta edustaa spekulatiivista fiktiota, ja runoudessa esikuvani löytyvät keskimäärin sadan vuoden takaa.

Historia on tavalla tai toisella läsnä suurimmassa osassa tuotantoani. Kaunokirjallisuudessa on joko konkreettinen historiallinen miljöö tai historia punoutuu muutoin osaksi juonta. Suosikkigenreni on niin sanottu kumma historia, jossa historialliseen miljööseen yhdistetään aikakauteen sopiva spekulatiivinen elementti tai joka on suoraan vaihtoehtohistoriaa. Esimerkiksi Omenatarhassa tehdään, hmm, mielikuvituksekkaita kokeita sähköllä, mikä olisi 1900-luvun alkuvuosikymmeninä ollut hyvinkin muodikasta. Historia ja kumma historia ovat toisenlainen maailma, jonka kautta pystyy näkemään myös oman aikamme toisesta näkökulmasta. Se on tietysti myös rehellistä eskapismia, jossa en näe mitään pahaa.

Tykätkää Facebookissa sivusta Kirjailija-toimittaja Artemis Kelosaari, ja/tai seuratkaa Instagramissa tiliä @kelosaari, niin pysytte ajan tasalla tekemisistäni.